Viimein Renzo palasi kotikyläänsä, missä huomasi vielä tuntuvampaa muutosta parempaan. Hän riensi oitis Pasturoon. Hän tapasi siellä Agnesen jo vallan rauhoittuneena ja valmiina palaamaan kotiansa milloin tahansa, niin että Renzo itse saattoi hänet sinne. Emmekä mainitse mitä he puhuivat ja tunsivat jälleen yhdessä nähdessään nämä paikat.
Agnese löysi kaikki samassa kunnossa kuin lähtiessään, niin ett'ei malttanut olla huomauttamatta, että tällä kertaa, kun oli kyseessä leski ja tyttöparka, olivat taivaan enkelit taloa vartioineet.
— Ja edellisellä kerralla, hän lisäsi, olisi ollut halukas luulemaan, että Herra loi katseensa muualle eikä ajatellut meitä, hän kun antoi viedä pois kaiken vähäisen omaisuutemme; mutta nyt hän on todistanut päinvastaista, hän kun on toisaalta lähettänyt minulle kaunista rahaa, millä on voitu panna kaikki jälleen kuntoon. Kun sanon kaikki, erehdyn; sillä Lucialle määrätyt kapiot, mitkä nuo ilkiöt olivat kokonaan ryöstäneet, vallan uudet ja täydelliset kun olivat, kaiken muun muassa, puuttuivat vielä. Ja nyt saapuvat meille uudet toiselta taholta. Olisipa joku sanonut, kun minulla oli niin suuri vaiva valmistaa noita myötäjäisvaatteita: "Luulet tekeväsi työtä Luciaa varten, vaimoparka, mutta teetkin työtä jotakin tuntematonta varten. Ja nuo liinavaatteet, nuo pukineet — kuka olento niitä tuleekaan hyväkseen käyttämään. Lucian myötäjäisvaatteet, hänen oikeat kapionsa, joista hän tulee hyötymään, hänelle toimittaa hyvä henkilö, jonka en ole edes tietänyt elävän."
Agnesen ensimäisiä huolia oli valmistaa pikku majassaan mitä sopivin ja mukavin asuinhuone tuolle hyvälle vaimolle. Sitten meni hän hakemaan silkkiä kerittäväkseen, ja näin tehden työtä hän sai ajan kulumaan.
Ei Renzokaan viettänyt toimettomana näitä jo itsessään niin pitkiä päiviä. Onneksi hän osasi kahta ammattia, ja ryhtyi nyt maantöihin. Milloin hän auttoi isäntäänsä, joka oli hyvin tyytyväinen siitä, että näinä aikoina usein sai apua niin taitavalta työntekijältä; milloin hän taas viljeli ja raivasi kuntoon Agnesen vihannestarhaa, joka oli täydelleen joutunut rappiolle hänen poissaollessaan. Omaa viinitarhaansa hän ei edes ajatellut, huomauttaen, että se oli liiaksi vanuttunut tukka, jonka sukimiseen olisi tarvittu paljon enempää kuin kahta kättä. Eikä hän siihen jalkaansa pannut, enempää kuin taloonsakaan, sillä liiaksi häntä olisi pahoittanut tuon hävityksen näkeminen. Ja hän oli jo päättänyt myydä kaikki tyyni, mistä hinnasta tahansa ja käyttää uudessa asuinpaikassaan siitä saamaansa rahasummaa.
Rutolta eloon jääneet pitivät toisiaan kuin ylösnousseina; mutta
Renzon kotikyläläisistä hän oli kuin kahdesti kuolleista noussut.
Jokainen kestitsi ja onnitteli häntä, jokainen tahtoi häneltä
itseltään kuulla hänen seikkailujensa kertomuksen.
Lukija kenties kysyy: miten oli tuon vangitsemismääräyksen laita? Vallan mainiosti. Renzo itse ei enää melkein ollenkaan sitä ajatellut, olettaen, etteivät nekään, jotka olisivat voineet panna sen täytäntöön, enää sitä ajatelleet; eikä hän erehtynyt. Ja tämä ei johtunut yksistään rutosta, joka oli saanut niin monen seikan raukeamaan; vaan oli, kuten useista tämän kertomuksen kohdista lienee selvinnyt, tavallista tähän aikaan, että ihmisiä vastaan julistetut yleiset ja erityiset säädökset, ellei mikään erityinen salaviha ylläpitänyt ja pannut niitä täytäntöön, usein pysyivät tehottomina, jos ne eivät heti olleet päässeet voimaan; vallan kuin pyssynluodit, jotka, elleivät osu, jäävät maahan loikomaan, ketään vahingoittamatta. Tämä olikin välttämätön seuraus siitä helppoudesta, millä tuollaisia säädöksiä siroiteltiin. Ihmisen toiminnalla on rajansa, Ja liioittelu käskemisessä vaikutti hupenemista täytäntöön panemisessa. Hihoihin käytetystä kankaasta ei samalla saa housuja.
Jos joku tahtoisi tietää, millaisiksi muodostuivat Renzon välit Don Abbondioon tämän odotusajan kuluessa, voin mainita, että he huolellisesti välttivät toinen toistansa. Don Abbondio pelkäsi saavansa kuulla uudelleen viritettävän naimatuumien virttä. Ja sitä vaan ajatellessaankin hänen mielikuvituksessaan kohosi eteen Don Rodrigo toiselta puolen palkkalaisrosvoineen, toiselta puolen kardinaali todistusperusteineen. Renzo taas oli päättänyt olla kirkkoherralle puhumatta asiasta ennen määrähetkeä, hän kun ei tahtonut tarpeettomasti saattaa miesparkaa ennen aikojaan levottomaksi, tuomaan esiin Herra tiesi mitä vaikeuksia ja turhilla laverteluilla tekemään asiaa monimutkaiseksi. Sen sijaan hän itse laverteli Agnesen kanssa.
— Luuletteko, että hän pian tulee? kysyi Renzo.
— Toivon niin, vastasi toinen.