— Selvittäkääpä hieman tätä päätelmäänne.
— En ikinä!
— Mutta kuulkaahan toki! Lyödä aseetonta on kuitenkin katala teko.
Koska lähetti oli aseeton, niin…
— Rauhoittukaa toki, herra pormestari.
— Kuinka, minunko pitää rauhoittua?
— Rauhoittukaa, sanon vieläkin. Mitä loruja te laskettelettekaan? Katala teko olisi takaapäin lyödä toista miekalla tai kiidättää hänelle luoti selkään; ja tässäkin suhteessa saattaa olla eri tapauksia, mutta pysykäämme asiassa. Myönnän, että tällaista yleensä voisi sanoa katalaksi teoksi. Mutta kun antaa neljä kepinlyöntiä jätkälle! Pitäisi kai tälle ensin virkkaa: — Katso eteesi, aion antaa sinulle selkäsaunan — vallan kuin sanotaan aatelismiehelle: — Miekka esiin! Ja te, arvoisa herra tohtori, sen sijaan että minulle hymyilette osoittaaksenne, että olette samaa mieltä kuin minä, voisitte ennemmin tukea perusteitani liukkaalla kielellänne ja auttaa minua saattamaan tätä herraa järkiinsä.
— Minä, vastasi tohtori, hieman joutuen hämilleen, minua huvittaa kuunnella tätä väittelyä; ja kiitän sattumaa, joka on tarjonnut tilaisuuden kuunnella näin henkevää aatekiistaa. Lisäksi, ei ole minun tehtäväni ratkaista tätä kysymystä, Teidän ylhäisyytenne on jo määrännyt ratkaisijan … nimittäin läsnäolevan arvoisan isän…
— Se on totta, sanoi Don Rodrigo; mutta miten luulette tuomarin voivan puhua, kun riitaveljet eivät tahdo vaieta?
— Minä vaikenen, virkkoi kreivi. Pormestari rypisti kokoon huulensa ja kohotti kättänsä, ikäänkuin alistumisen merkkinä.
— Oh, kiitos olkoon taivaan! Nyt on teidän vuoronne, isä, huomautti
Don Rodrigo, puoleksi ivallisen vakavasti.