Tonio astui esiin. Ja samassa ilmestyi Agnese, joka tervehti ja mainitsi Perpetuaa nimeltä.
— Iltaa, Agnese, sanoi Perpetua. Mistä tullaan näin myöhään?
— Tulen … ja hän mainitsi naapurikylän. Ja jospa tietäisitte … hän jatkoi, viivähdin siellä juuri teidän tähtenne.
— No, mitenkä niin? kysyi Perpetua.
Ja kääntyen molempien veljesten puoleen hän virkkoi: — Käykää sisälle, tulen perässä.
— Sentähden, sanoi Agnese, että muuan noista naisista, jotka tuntematta asioita, kuitenkin aina tahtovat puhua … uskoisitteko? kivenkovaan väitti, ettette te ole mennyt naimisiin Beppo Suolavecchion, ettekä Anselmo Lunghignan kanssa, sentähden muka, etteivät he ole teistä huolineet. Minä puolestani väitin, että te yksinkertaisesti annoitte rukkaset heille molemmille.
— Tietysti. Oi tuota valehtelijaa, tuota pahuksen valehtelijaa! No, kuka tuo nainen sitten on?
— Älkää sitä minulta kysykö. Minä en kernaasti tahdo saada pahennusta aikaan.
— Sanokaa se minulle, minä tahdon sen välttämättömästi tietää. Tuo pahuksen valehtelija!
— Yhtä kaikki, kuka se oli. Mutta ette voi uskoa kuinka suuresti minua pahoitti, etten tuntenut perinpohjin juttua, niin että olisin voinut tukkia hänen suunsa.