Lopuksi oli provastista, jolle nämä opetustunnit olivat kidutusta, vähäsen miellyttävää, että tämä hyvin kasvatettu nuori mies oli niin lähellä häntä. Ja päivä päivältä kehittyi provastin ja Abrahamin välille jonkilainen ystävällinen vapaamuurarisuus, jotta he iskivät silmää toisilleen, kun kuulusteltaessa jotakin tapahtui tai provasti mutisi jonkin latinaisen sitaatin, johon Abraham vastasi hymyilyllä, jos sen ymmärsi tai ei.
Rippikoulun käyminen tuli sen tähden huviksi Abrahamille. Se oli jo hauskaa, että pääsi pariksi kolmeksi tunniksi koulusta keskellä aamupäivää, ja istuessaan provasti Sparren opetus-istuimen luona oli hänellä salainen tunne tietää olevansa ensimäinen siellä.
Koulusta taisi hän Pontoppidanin koko selityksen ulkoa, niin ett'ei hän tietänyt mitään siitä äärettömästä työstä ennen kuulustelemista eikä tukehuttavasta tuskasta sen kestäessä, joka teki kansakoulun hurjimmat pojat kalpeiksi ja hiljaisiksi.
Mikä heille oli tärkein tapahtuma elämässään, neulansilmä, jonka lävitse heidän oli tunkeuminen mitä ankarimmin voimiansa ponnistamalla, ei hänelle ollut millään tavoin rasittavaa; korkeintaan voi se käydä ikäväksi.
Mutta siksikään ei se siis tullut, kun hänen ja provastin välille syntyi hyvä suhde; ja kun häntä joskus tutkittiin, jättivät he Pontoppidanin ja kuulusteleminen muuttui melkein keskusteluksi uskon-opillisista aineista, jonka aikana toiset istua töllöttivät suu seljällään tai lukivat seuraavaa, kirja pöydän alla.
Provasti kuulusti toista pääkappaletta, uskonkappaleita.
"Ole Martinius Pedersen, voitko sanoa minulle, kuinka monta jumalaa on?"
"Kahdenlaisia, hyviä ja pahoja", vastasi Ole Martinius Pedersen vauhdilla.
"Ei, poikaseni, se ei ollut oikein. Sinä vastasit erääseen toiseen kysymykseen; mihin kysymykseen hän vastasi? Voiko joku sanoa sen minulle?"
"Enkeleistä", huusi pieni punatukkainen poika uunin vierestä.