Abraham kiiruhti ylös portaita pitkin. Voi kuinka kauniisti kellonvitjat kahisivat hänen liikahtaessaan! Hän iloitsi siitä, että saisi nähdä, niiltä sievä huoneensa näyttäisi illalla valaistuna, ja että saisi vetää kellonsa.
Kynttilät sytytettyänsä, havaitsi hän pöydällään ison, mitä kauniimmista ja harvinaisimmista kasveista sidotun kukkavihon.
Abraham tarttui tyytyväisenä käyntikorttiin, joka oli pistetty kukkien väliin, mutta päästi sen heti sormistaan, ikäänkuin olisi se polttanut niitä. Hänen kasvonsa kävivät hehkuvan punaisiksi; hän kääntyi pois juuri kuin häpeissään.
Kortille oli rouva Gottwald kirjoittanut hienolla, epävarmalla naisenkäsialalla: "Pikku Mariukselta."