"Oh, Mikael Mordtmann on — —"
"Minä näen päältäsi, että ajattelet: hän on bergeniläinen", sanoi
Venni-rouva hieman äreästi.
"Jotakin sellaista, aivan!" vastasi professori, "jos muuten haluat ottaa osaa tähän yritykseen, niin kyllä minä, herran tähden, kirjoitan niin monta osaketta kuin tahdot; sinunhan rahat ovat."
"Hyi, Karsten — tiedäthän, etten tahdo sinun sanovan tuolla tavalla! Minä en tahdo olla missään tekemisissä raha-asiain kanssa, minä en millään ehdolla tahdo, että ostat osakkeita minun tähteni."
Venni-rouva kiivastui pian keskusteltaissa ja silloin kävi hänen miehensä aina tyyneemmäksi.
"Kyliäpä sinä kuitenkin osakkeita tahdot ja saat, pikku Venniseni! Huomaahan hyvin sinun mielesi niitä tekevän; ja sillä tavoinhan saamme pitää herttaisen herra Mordtmannin jälellä."
Abraham istui katsahtaen salaa toisesta toiseen. Hän ei ymmärtänyt, mutta näki, mitä usein ennenkin oli nähnyt, että äiti oli kiivastunut ja isä leppeä ja ystävällinen.
Iltapuolella piti hänen tavallisuuden mukaan lukea Mariuksen kanssa; mutta hänellä oli siihen hyvin vähä halua. Oli toukokuun ensi päivät käsissä, ja he kertasivat kaikkia aineita tuota peloittavaa vuositutkintoa varten, joka oli päättävä pikku Mariuksen kohtalon.
Siitä syystä istui hän ahkerasti kirjainsa ääressä; mutta
Abrahamilla oli niin vähän halua.
Aurinko paistoi äsken puhjenneisiin karviaispensaan lehtiin alaalla puutarhassa, taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan.