Ei kukaan tiennyt. Vaan muuan vanha mies vastasi: "Niin, sinä olette luotsivanhin oikeassa, huonompaa tieosaa ei ole koko rannikolla."
"Tieosaa!" puhkesi luotsivanhin puhumaan. "Niin totta kuin tässä seison, se ei ole mikään tie, onhan vaan suurikivinen räme, katsokaahan minkä näköisiä olemme!" ja hän osoitti itseänsä, hevosta ja kääsejä; kaikki olivat harmaankirjavat loasta.
"Teidän pitäisi, luotsivanhin, valittaa nimismiehelle —" sanoi joku.
"Niin, jos se hyväisi mitään", sanoi luotsivanhin ja kynsi päätään karvalakin alta.
Samassa havahti hän Batnemon Njaedelin, joka seisoi kappaleen matkan päässä ja katseli häntä. Luotsivanhin iski hänelle silmää.
Muuan luotsi, joka oli kartanolla, otti hänen hevosensa ja luotsivanhin lähestyi Njaedelia ja kuiskasi: "Hän on kaikella kunnialla laivassa?"
"Saiko hän hyvän paikan laivassa?" kysyi Njaedel.
"Erinomaisen — aivan kuin jossakin Amerikan laivassa, vaikka se oli ainoastaan toisen luokan paikka. Huomenillalla on hän Kristianiassa."
"Sepä oli tyhmää että hän saapuu sinne iltamana; kunhan vaan löytäisi
Antin!"
"Kuulehan nyt, Njaedel! Olen sinun kustannuksellasi lähettänyt veljellesi sähkösanoman, että hän tulisi vastaan ottamaan Kristinaa satamassa."