Niin menivät he, ylhäinen herra edeltä toiset muutaman askeleen jälestä.

"Hän on sitä oikeata herrain sukua", kuiskasi Njaedel, "hänen käy häpeäksi kulkea meidän seurassa."

"Enpä usko häntä kovin", vastasi luotsivanhin varovasti.

"Tässä on minulla teille kaksi oikeata näytettä kuolleista eläinlajista: kansasta", sanoi Yrjö Delphin Mortensenin notariolle, astuessaan luotsivanhimman ja Njaedelin kera sisään; "ja tässä hyvät herrat!" hän kääntyi niitten kahden puoleen — "tässä saan esitellä teille Kansan todellisen Mortensenin."

Toimittaja nousi juhlallisesti seisomaan ja kumarsi, vaikka hän tunsi aina epävarmuutta, milloin virkakunnan päällikkö laski leikkiä. Hän lausui muutamilla ylevillä sanoilla sitä iloaan, minkä hän tunsi kun sattui niin kasvot vasten kasvoja kansan ytimen, Norjan pätevän itsenäisen talonpoikaissuvun kanssa j.n.e.

Tämä pieni kohtaus houkutteli Örsethin ja kolme neljä muuta herraa läheisistä huoneista. Vaan luotsivanhin seisoi ja ihmetteli Mortensenin kelmeää, pulleaa muotoa, ja jotain, joka kauan oli hänessä kiehunut, rupesi liikkumaan. Vaan hän pysytteli yhä tyynenä.

"Nämä herrat", sanoi virkakunnan päällikkö, tehdessään liikkeen, mennäkseen edelleen, "jätän minä teidän erityiseen huoleenne, herra Mortensen! Minä en epäile että te ilolla käytätte tilaisuutta näyttäytyäksenne kansan todellisena — j.n.e."

"Suokaa anteeksi herra virkakunnan päällikkö", vastasi Mortensen vähän ähmeissään, "vaan minä luulen, että tänään ei meillä ole aikaa kujeiluun."

"Kujeiluun! Sanoiko Mortensen kujeiluun? Kuuliko joku herroista, sanoiko notario Mortensen kujeiluun. Minä en voi ajatella", jatkoi Delphin ilkeästi hymyillen, joka oli hänen vihollisensa kauhistus, "minä en voi ajatella mahdolliseksi, että notario Mortensen voisi käsittää määräykseni kujeiluksi. Nämä molemmat herrat kysyvät muuatta juttua kaislarannasta ja suuresta ojasta, joka pitäisi oleman täältä meillä. Olisiko notario Mortensen hyvä ja viivyttelemättä hankkisi tähän kuuluvat asiapaperit ja antaisi näille herroille tiedon."

Toimittaja kävi punaiseksi naamastaan ja kun toiset huomasivat, että kohtaus teki käännöksen, kömpi kukin paikoilleen ja kumartui syvään paperikasojensa yli.