Melu ruokahuoneesta tunkeusi taas kamariherran korviin. Hän seisoi hetkisen, otti sitten hattunsa ja meni pois aivan hiljaa.
Portaissa kohtasi häntä ekstraordinarit Hiorth ja Bennechen, jotka tulivat tulista vohkaa ullakosta. He olivat "henkensä kaupalla" asettaneet suuren viirin katolle.
XXI.
Kului aikaa, ennenkun Njaedel ja luotsivanhin löysivät vanhan ikävän sairashuoneen, jossa Kristina oli. Ja jolleivät he olisi sattuneet kysymään poliisipalvelia Knudsenilta, niin tuskinpa olisivat löytäneetkään sitä. Sillä kello oli jo kolmatta ja kaikki ihmiset riensivät Kaarle Juhanan kadulle nähdäkseen matkuetta, jotta ei kellään ollut aikaa pysähtymään ja neuvomaan.
Vaan poliisipalvelia Knudsen, joka oli kestänyt koetuksensa, opasti heidät perille kun hän kuuli ketä he etsivät, ja niin tulivat he sinne.
Portilla tapasivat he muutaman hoitajan, joka oli menossa kaupungille. Luotsivanhin tervehti nostaen karvareuhkaansa: "Me haluaisimme tavata muuatta vaimoa nimeltään Mon Kristina."
"Hän kuoli viime yönä", vastasi hoitaja kärsimätönnä sattumisestaan heidän tielleen, "hän makaa toisessa huoneessa vasemmalla, menkää sisään vaan, he juuri käsittelevät häntä."
Niine hyvineen meni hän ja paiskasi portin kiinni jälkeensä.
"No, no, Njaedel, se oli kai parasta hänen osalleen", sanoi luotsivanhin tyynyttäen, "menkäämme sisään."
"Minä tahdon nähdä häntä", vastasi Njaedel ja meni edelleen.