Varhain aamulla läksi englantilainen laiva merelle. Vaan kun vihdoin kaikki oli valmiina ja propelli alkoi työnsä, oli kello jo yli kuuden, ja juuri kun höyry lähestyi Hovedötä, tuli savupilvi linnanvallista, ja kanonanlaukaus jymähti hiljaisessa, sateisessa aamuilmassa.
Perässä syntyi huuto ja utelias kysyntä, mitä tämä tervehdys merkitsi. Vaan Juhana Bennechen oli unissaan, jotta hän tuskin heräsi. Eipä keulassakaan toisella sialla paljoa välitetty laukauksesta. Oli tunto, että vanha maa tervehdyksineen ei enään kauan liikuttanut heitä.
Ja kun kaksikymmentä yksi juhlalaukausta jymisi pääkaupungista, kulki matkustajalaiva vuonon läpi ja paksu keltainen kanonainsavu verhosi linnan ja painui talojen katoille pilvisenä, sateisena aamuhetkenä.
XXIII.
Kaksikymmentä yksi kanonanlaukausta ilmoitti että kuningas oli matkustanut Tukholmaan takaisin. Enempää ei tarvinnut vastapuolueen sanomalehdille heittäytyäkseen hallituksen kimppuun tavallisella säälimättömyydellään. Koko sanomalehdistö kuohui, ja vanhat riitakysymykset uudistettiin, jokainen puolue syöksyi esiin haukkumasanoineen, joita viskattiin kuin höyhenpalloja edes takaisin, ja tilaajien oli hauska katsella niitten lentävän ilmassa.
Politillisten myrskyjen liikuttamana kuleksi ritari Falck-Olsen edes takaisin suuren kuvastimensa edessä seuraavana sunnuntaina. Rouva kulki ja järjesteli, katsellen ylpeydellä pientä ritarinauhaa napinlävessä.
"Kuule, eukkoseni, meidän pitää matkustaa."
"Matkustaa? Miksi niin? Etkö ole tyytyväinen jo? Olethan sen sanonut!"
"Oh! Yksi kunniamerkki on vaan ensi askel."
"Ei, vaan hyvä Jumala!" huudahti Falck-Olsenin rouva suutuksissaan, "olethan tullut mahtavaksi yht'äkkiä, Olli Juhana! Kun yksi kunnianmerkki on vaan ensi askel, niin tahtoisin mielelläni tietää mikä toinen on?"