Hilda Bennechen huomasi heti tämän, ja se kiusasi häntä. Koko illan hän oli ollut hyvillään ja puoleksi levotonna tästä tanssista.
Kotona kamariherra kohteli häntä ystävällisesti, vaan kuitenkin enemmäkseen kuin lasta; kamariherra olikin tuntenut hänet ennen ripille pääsyä.
Monta kertaa oli Hilda Bennechen ajatellut, että olisi hupaista saada tanssia hänen kanssaan. Nyt tunsihe hän sanomattoman pettyneeksi; hän muisti kaikki sarvipää sanat, joita hän oli saanut kuulla ystäviltään ja hän sydämestään toivoi, ettei hän koskaan olisi saavuttanut tätä huomiota.
Neljättä osaa tanssiessa kysyi kamariherra häneltä jotain. Hilda
Bennechen katsoi ylös vastatessaan, ja kamariherra tuumaili itsekseen:
"Vaan onhan hänellä silmät!"
Tämän huomionsa jälestä jatkoi kamariherra juttelua suuremmalla innolla saadakseen häntä katsomaan ylöspäin. Sydämelliset ruskeat silmät olivat kirkkaat, ja sikäli kun kamariherran käyttäessä lystillistä puhetapaa, jouduttiin syvemmälle jutteluun, sai Hilda Bennechenin pienet kasvot eloisuuden, joka kaunisti häntä hyvin.
Kun tanssi oli loppunut, sanoi kamariherra: "Ei, vaan mitenkä nyt on asia? Emmehän ole tanssineet kuin korkeintaan neljä osaa."
Hilda Bennechen katsoi vähän epäillen häntä, vaan vastasi sitten hymyillen: "Asia on niin kai, että te tanssitte molemmat ensimäiset osat Hjelmin rouvan kanssa."
Yrjö Delphin ymmärsi antaa arvoa hyvälle vastaukselle. Hän katsoi äkkiä Hilda Bennecheniä; vaan samassa tuli heitä toinen pari puhuttelemaan, ja tuli koko joukko heidän ympärilleen. Vaan ennenkun kamariherra jätti naisensa, hän oli pyytänyt häntä ensimäiseen franseesiin ruuan jälkeen kaikissa tulevissa pidoissa sillä kaudella.
Nyt oli jo höyry noussut. Tanssi kävi vilkkaasti ja huimasti, ettei koskaan olisi voinut luulla niitten olevan samoja kuhnaritanssijoita, jotka ensi valssissa tanssivat. Ilo oli ylimmällään, kun jälkeen sydänyön jälkipiteiksi tarjottiin sampanjaa.
Tähän aikaan päivää piti valtioneuvos aina puheen talonväelle, lyhyen, valtamahtisen puheen, jossa ei ollut koreita sanoja! Semmoisia pieniä suojelevia puheita piti valtioneuvos mielellään, ja puhuessaan lausui hän enemmän käsien liikkeillä ja erinäisellä hymyilyllä, jota hän käytti suurella mitalla, kuin suulla.