Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että liian aikaseen oli lähdetty liikkeelle, ja jos olisivat saaneet käsiinsä sen kouhon, joka heidät houkutteli Egyptin lihapatojen äärestä, niin olisivat varmaankin nyhtäneet höyhenet häneltä. Vihdoinkin tuli etelätuuli: norjalaiset linnut kiittivät vierasvaraisuudesta ja lensivät yli meren.
Kotona Norjassa näytti alussa surulliselta. Lunta oli alhaalla laaksoissa ja kyynärän paksulta tiheissä metsissä. Vaan etelätuuli oli tuonut sateen, ja niin meni se että hei vaan — ei asteettain ja rauhallisesti, vaan ryskyen ja rymisten ja lumiviereminä ja kohisevina koskina, jotta maa oli kuin pesevä jättiläinen, jääkylmän veden huuhtoessa jänteviä jäseniä.
Ja hemeät heleänvihreät linnut laskeusivat nuoriin koivuihin kaikilla ahteilla vuonojen hiljaisissa lahdelmissa, tasangoille lännessä merelle päin, lakkamaille ja vuorten rinteille, halkeimiin ja luoliin ja ahtaisin tunturein välisiin laaksoihin. Vaan huipuilla oli lumikinoksia ja jääröykkiöitä vielä, juurikuin vanhat tunturit eivät saattaisi nostaa hattuaan semmoiselle haihtuvalle kesä houkkiolle.
Aurinko paistoi lämpimästi ja suloisesti, ja tuuli kantoi yhä enemmän lämpöä etelästä ja vihdoin tuli käki kuin mikähän seremoniamestari katsomaan, oliko kaikki järjestyksessään; se lenteli sinne tänne, laskihe sitten muutamaan nuoreen koivuun tyynen lahden luona ja kukkui: Kevät on tullut — Vanha Norja oli vihdoin valmis!
Siinä se on, korkeana ja loistavan soreana sinisessä meressä, niin köyhänä ja laihana, niin raittiina ja terveenä ja hymyilevänä kuin pesty lapsi.
Satamissa, pitkin rantaa nousi elämää ja liikettä, ja valkeita purjeita risteili saariston läpi ja katosi kauas merelle. Sukset pantiin kurkihirren alle, rekivaatteisin ripotettiin kanverttia ja ripustettiin syrjään, ja kuin karhu, kun se tulee pesästään ja pudistelee pörröistä turkkiaan, niin pudistelivat ihmisetkin raskaita jäseniään, sylkäisivät käsiinsä ja ryhtyivät kevättöihin.
Pitkin jokea kuleksi tukkilauttoja ja molskivat kylmässä lumivedessä; laajoilla viljakentillä leikkaili atra pitkin mustia juovia; kaukana pohjoisessa oli väkeä kuivaamassa tunturikaloja, joita oli pitkin paljaitten vuorien rintuusta; lännessä merelle päin tasaisia lakeuksia myöten kuljetettiin kaislaa, ja vuorenrintuuksella seisoi pieni tihrusilmä-mies ja tirkisteli näkyisikö voikkotammaansa.
Täällä oli vielä raitista ja elosaa, kun Parisissa ihmiset kaatuivat kadulle auringon puremasta ja puistokäytävien puitten lehdet olivat kuivia ja tomuharmaita. Brühlin penkereillä joivat kelpo Dresdenin porvarit Mainviiniä illan viileässä ilmassa, väitellessään Wagnerin musiikista, aika kiivaasti. Sillä muusta ei heillä ollut lupa väitellä taivas-alla, ja väitellä heidän piti.
Ne, joilla oli siihen tilaisuutta, alkoivat hartaasti lukea Baedekerin "matkaopasta."
Ja pian tuli koko matkue vääräsäärisiä saksalaisia ja pitkähampaisia englannittareita nauttiakseen raitista tunturi-ilmaa ja viedäkseen kotiin mukanaan vähän raitista ilmaa ynnä joukon hyvänsuopeita, vaikka hieman kehnonpuolisia valokuvia vanhasta Norjasta.