Maanviljelijä palasi maantielle ja käytti niin hyvin kannuksiaan ja polviaan, että vajaan puolen tunnin päästä oli lupauksensa mukaisesti päässyt Dammartiniin.
Billot oli tullut kaupunkiin erään tuntemansa sivukujan kautta. Hän meni ukko Lefrancin taloon, jätti Pitoun ja Cadetin pihalle ja riensi suoraa päätä tupaan, missä ukko Lefranc, aikoessaan lähteä tarkastamaan vainioitansa, parhaillaan napitti sääryksiä jalkaansa.
"Pian, pian tänne, veliseni, paras hevosesi", sanoi hän ennen kuin toinen ennätti tointuakaan hämmästyksestään.
"Se on Margot", sanoi Lefranc. "Se on juuri satuloituna, kun aioin lähteä ratsastamaan."
"Hyvä on, vaikkapa siis Margot. Mutta minä sanon jo edeltäpäin, että voin ajaa sen kuoliaaksi."
"Miksi sinä aiot Margotin pakahduttaa?"
"Siksi, että minun vielä tänä iltana täytyy olla Pariisissa", sanoi
Billot synkän näköisenä.
Ja hän teki käsillään vapaamuurariliiton merkin.
"Aja sitten Margot piloillekin", sanoi ukko Lefranc; "siinä tapauksessa otan Cadetisi."
"Sovittu asia."