"Ehkä minäkin koetan olla urhoollinen", sanoi Pitou, laukaisten muskettinsa tiheimpään rakuunajoukkoon. "Ei se tunnukaan niin vaikealta kuin luulin."
"Ei kai", sanoi Billot. "Mutta tarpeeton urhoollisuus ei olekaan mitään urhoollisuutta. Tule tänne, Pitou, ja varo, etteivät koipesi sotkeudu miekkaan."
"Odottakaa, rakas herra Billot. Jos kadotan teidät, en tiedä, minne menen. Enhän minä tunne Pariisia siten kuin te. En ole täällä koskaan ennen käynyt."
"Tule, tule", sanoi Billot, ja hän meni virran lähellä olevalle pengermälle. Hän marssi, kunnes oli sivuuttanut rantakatua saapuvat joukot, jotka riensivät niin pian kuin voivat auttaakseen tarpeen tullen Lambesqin herttuan rakuunoita.
Päästyään pengermän toiseen päähän Billot istahti sen aidakkeelle ja hyppäsi rantakadulle. Pitou teki samoin.
XII
MITÄ TAPAHTUI HEINÄKUUN 13 JA 14 PÄIVÄN VÄLISENÄ YÖNÄ 1789
Kerran päästyänsä rantakadulle molemmat maalaiset näkivät, että
Tuileriein sillalla välkkyi uuden, epäilemättä vihamielisen joukon
aseet; niinpä he hiipivät rantakadun toiselle puolelle ja laskeusivat
Seine-virran rantaan asti. Tuileriein kello löi juuri yksitoista.
Päästyään virran reunalle tuuheiden haapojen ja korkeiden poppelien suojaan, joiden juuret imivät voimaansa joesta, heittäysivät Billot ja Pitou nurmelle lepäämään ja alkoivat neuvotella.
Oli päätettävä siitä, ja kysymyksen teki maanviljelijä, pitikö pysyä siinä, missä oltiin suhteellisen hyvässä turvassa, vai mennä ottamaan osaa taisteluun, jota epäilemättä kestäisi suurimman osan yötä.