"Lähtekäämme vain", sanoi Pitou huoaten, sillä hän oli saanut levätä pehmeällä nurmikolla, johon hän jo oli ennättänyt mieltyä. Illan jännittävistä seikkailuista huolimatta hiipi uni, kaikkien puhdasmielisten ja rasittuneiden uskollinen ystävä, viihdyttävänä kunnon ja väsyneen Ange Pitoun luo.
Billot oli jo noussut, ja Pitou nousi myös, kun kello löi puoli.
"Mutta koulu on luullakseni suljettu puolikahdentoista aikaan", sanoi
Billot.
"Varmasti onkin", lausui Pitou.
"Sitäpaitsi voi yöllä joutua ansaan. Lisäksi näen nuotiotulia Oikeuspalatsin taholta. Voivat minut vangita ja tappaa. Olet oikeassa, Pitou, minua ei saa vangita eikä tappaa."
Jo kolmannen kerran sinä päivänä Billot lausui Pitoulle nuo ihmisylpeydelle mieluisat sanat: "Olet oikeassa."
Pitoun mielestä oli parasta kerrata samat sanat Billotille. "Olette oikeassa", lausui hän laskeutuen nurmikolle. "Ei teitä saa tappaa, herra Billot."
Ja lauseen loppu hukkui Pitoun kurkkuun. Vox faucibus haesit, olisi hän voinut sanoa, jos olisi valvonut, mutta hän nukkuikin.
Billot ei sitä huomannut.
"Sainpa aatoksen!" sanoi hän.