"Hän on ainakin", sanoi kuningatar, joka huomasi nuoren upseerin kalpenevan suuttumuksesta, "hän on ainakin soturi, joka ei vaivu epätoivoon."
"Kiitos, madame", lausui nuori mies kumartaen. "En tiedä, mitä teidän majesteettinne päättää tehdä, mutta pyydän saada kuulua niihin, jotka ovat valmiit kuolemaan teidän tähtenne. Näin tehdessäni täytän vain velvollisuuteni, jonka neljäkymmentä tuhatta sotilasta on valmiina täyttämään samaten, päälliköistämme puhumattakaan."
Ja viime sanat virkkaessaan nuori mies kumarsi kohteliaasti ruhtinaalle, joka oli häntä melkein solvaissut.
Tämä sävyisyys herätti kuningattaren huomiota vielä enemmän kuin sen edellä lausuttu uskollisuuden vakuutus.
"Mikä on nimenne, monsieur?" kysyi hän nuorelta upseerilta. "Parooni
de Charny, madame", vastasi tämä kumartaen. "De Charny!" huudahti
Marie-Antoinette punastuen vastoin tahtoaan. "Oletteko kreivi de
Charnyn sukulainen?"
"Olen hänen veljensä, madame."
Ja nuori mies kumarsi sirosti vielä syvempään kuin äsken.
"Minun olisi pitänyt tuntea", sanoi kuningatar voittaen häminsä ja luoden varman katseen ympäristöönsä; "ensimmäisistä lausumistanne sanoista muuan uskollisimpia palvelijoitani. Kiitos, parooni. Mistä johtuu, että nyt vasta näen teidät ensi kertaa hovissani?"
"Madame, vanhempi veljeni, joka on astunut täyttämään isämme tehtäviä, määräsi minut jäämään rykmenttiin, ja niinä seitsemänä vuonna, joina minulla on ollut kunnia kuulua kuninkaan armeijaan, en ole käynyt muuta kuin kaksi kertaa Versaillesissa."
Kuningatar katsoi pitkään nuoren miehen kasvoihin.