"Häpeällisellä tavalla", sanoi kreivi, "voimatta edes taistella. Me emme pääse edes ryntäämään, me katoamme samoin kuin filistealaiset tai amalekilaiset. Marssia Pariisia vastaan! Ette siis tiedä laisinkaan erästä seikkaa? Sitä, että Pariisiin tullessamme talot kaatuisivat päällemme ja hautaisivat meidät samoin kuin faraon sotajoukon, että te jättäisi Ranskaan muuta kuin kirotun nimen, ja lapsenne tapettaisiin kuin sudenpenikat."
"Millä tavalla minun siis pitää sortua, kreivi?" sanoi kuningatar ylpeästi. "Olkaa niin hyvä ja opettakaa se minulle."
"Uhrin lailla, madame", vastasi kreivi kunnioittavasti. "Kuningattaren tavoin, hymyillen ja antaen anteeksi niille, jotka häneen ovat iskeneet. Jos teidän käytettävänänne olisi viisisataa tuhatta minun kaltaistani miestä, niin sanoisin: lähtekäämme, lähtekäämme tänä yönä, heti paikalla ja huomenna te hallitsette Tuilerieissa, huomenna olette valloittanut valtaistuimenne uudelleen."
"Olette siis vaipunut epätoivoon", huudahti kuningatar, "te, johon kaikkein varmimmin luotin!"
"Olen kyllä vaipunut epätoivoon, madame, sillä koko Ranska ajattelee samoin kuin Pariisikin: vaikka armeijanne voittaisikin Pariisin, niin Lyon, Rouen, Lille, Strassbourg, Nantes ja sadat muut raivoisat kaupungit nielisivät sen. Rohkeutta, madame, miekka huotraan!"
"Tämän tähden siis", sanoi kuningatar, "olisin koonnut ympärilleni niin suuren määrän urhoollisia miehiä, tämän tähden olisin heihin lietsonut rohkeutta!"
"Ellei teillä ole samaa mielipidettä kuin minulla, madame, niin määrätkää vain, ja tänä yönä marssimme Pariisia kohden. Määrätkää."
Kreivin tarjous säikytti kuningatarta paljoa enemmän kuin hänen suora kieltäytymisensä olisi tehnyt. Hän heittäytyi epätoivoissaan sohvalle, missä hän kauan taisteli ylpeyttään vastaan. Viimein hän kohotti päänsä ja sanoi:
"Kreivi, toivotteko minun pysyvän toimettomana?"
"Minulla on kunnia neuvoa sitä teidän majesteetillenne."