Mikään noista eduista ei kaiketikaan välttänyt nuoren tytön huomiota, mutta Pitoukin pani ne merkille. Katsellessaan de Charnyn käsiä ja jalkoja, hän ei enää ylpeillytkään omistaan, jotka olivat vieneet voiton suutarinpojan jaloista, ja hän tuli ajatelleeksi, että luonto olisi voinut hiukan huolellisemmin muovailla kaikkia niitä osia, joista hänen ruumiinsa oli koottu. Luonto olisi todellakin voinut kaikella sillä, mikä Pitoun jaloissa, käsissä ja polvissa oli liikaa, tehdä hänen pohkeensa varsin muhkeiksi. Mutta kaikki ei ollut oikealla paikallaan; siellä, missä olisi kaivattu siroutta, olikin järeyttä; missä olisi tarvittu pyöreyttä, siellä ei ollutkaan mitään.
Pitou silmäili sääriään samoin kuin sadun hirvi omiansa.
"Mikä teitä vaivaa?" kysyi Catherine.
Pitou ei vastannut mitään; hän vain huokasi.
Peli oli päättynyt. Varakreivi de Charny käytti hyväkseen väliaikaa, mikä syntyi loppuneen pelin ja vasta alkavan välillä, tullakseen tervehtimään Catherinea. Mitä lähemmäksi hän tuli, sitä enemmän Pitou huomasi tytön poskien punastuvan ja käsivarren vapisevan.
Varakreivi nyökkäsi Pitoulle ja tuttavallisen kohteliaasti, niinkuin sen ajan ylhäiset herrat osasivat puhua kääntyessään porvariston tai nuorten tyttöjen puoleen, tiedusteli Catherinen terveyttä, pyytäen häntä ensimmäiseen tanssiin. Catherine suostui. Nuori aatelismies kiitti hymyilyllä. Uusi peli alkoi, ja häntä kutsuttiin. Hän kumarsi Catherinelle ja meni yhtä notkeasti kuin oli tullutkin.
Pitou tunsi, kuinka helposti hänestä sai voiton tuollainen mies, joka puhui, hymyili, lähestyi ja poistui noin sulavasti.
Vaikka hän olisi kuluttanut kokonaisen kuukauden matkiakseen de Charnyn käytöstä, olisi siitä syntynyt vain irvikuva; sen Pitou ymmärsi ja samalla senkin, kuinka naurettavaksi hän siten tulisi.
Jos Pitoun sydän olisi tuntenut vihaa, niin tästä hetkestä alkaen hän olisi ollut katkera varakreivi de Charnylle.
Catherine jäi katselemaan peliä siihen asti, kunnes kilpaveikot kutsuivat palvelijansa luokseen ja ottivat takkinsa ylleen. Sitten hän meni tanssilavaa kohden Pitoun suureksi epätoivoksi, hän kun tänä päivänä huomasi pakolliseksi aina mennä juuri sinne, mihin ei tahtonut.