"Niinhän tietenkin… Miksi hänet pantiinkaan oppimaan latinaa?…
Liiallinen tieto, nähkääs, monsieur, yleensä kääntyy vahingoksi…
Minäpä osaan tuskin lukea ja kirjoittaa, ja niinpä en olekaan
vankilassa."
Aramis katseli hiukan ihmetellen miestä, joka Bastiljin kaitsijana ei mielestään ollut vankilassa. Baisemeaux taasen läksi poistumaan melkoisesti sekaannuksissa, nähdessään viihdyttelynsä ja portviininsä tehonneen noin huonosti.
"Hei, entä ovi, — ovi!" huomautti avaaja; "herra kuvernööri jätti oven auki!"
"Niin tosiaan", sanoi Baisemeaux. "He, ota, tuossa avaimet."
"Minä ryhdyn hommaamaan armahdusta tälle lapselle", virkkoi Aramis.
"Ja jos ette saa sitä toimeen", esitti Baisemeaux, "niin pyytäkää, että hänet edes siirretään virallisesti kymmenen livren luokkaan, jotta voin hyödykkäämmin kohditella häntä teidän toiveittenne mukaan."
"Jos tuo toinenkin vanki ikävöitsee äitiään", tuumi Aramis, "niin en tulekaan sisälle, vaan otan silmämääräiset mittani ulkopuolelta."
"Ka, herra arkkitehti olkoon vaan huoleti", puuttui puheeseen avaaja; "kakkonen on säveä kuin karitsa. Eihän semmoinen mies huuda äitiään, joka ei muutoinkaan puhu halaistua sanaa."
"Mennään sitten sisälle", sanoi Aramis kumeasti.
"Oikeinko herra on vankilan arkkitehti?" kysyi vartija.