Herttua tunsi oikean kätensä herpautuneen; hän sieppasi säilän vasemmallaan, aseen ollessa kirpoamaisillaan voimattomasta kädestä, ja ennen kuin de Wardes osasi varoa hän lävisti vastustajan rinnan.
De Wardes huojui, hänen polvensa pettivät, ja jättäen kalpansa vielä kiinni herttuan käsivarteen hän suistui pitkäkseen veteen, jonka rusoittavaan heijastukseen nyt sekausi todellisempaa punaa.
Markiisi ei ollut täydellisesti menettänyt tajuntaansa. Hän oivalsi toisenkin kuolemanvaaran: vuoksi nousi rajuimmilleen. Herttuakin huomasi aseman täpäryyden. Tuimalla ponnistuksella, joka pakotti hänet voihkaisemaan kivusta, hän tempasi käsivarressaan killuvan säilän irti ja kysyi sitten de Wardesin puoleen kumartuen:
"Kävikö pahasti, markiisi?"
"Olen voipumaisillani", vastasi de Wardes; hänen ääntänsä tukahdutti veri, joka nousi keuhkoista kurkkuun.
"Mitä tehdä? Jaksatteko kävellä?"
Buckingham kohotti hänet toisen polven varaan.
"Mahdotonta", ähkäisi de Wardes ja vaipui jälleen alas. "Kutsukaa miehiänne, muutoin hukun", sopersi hän.
"Hoi siellä veneessä!" luikkasi Buckingham; "soutakaa tänne pian!"
Veneessä alettiin vetää kaikin voimin airoilla, mutta meri nousi nopeammin kuin apu läheni.