"Tietymättömissä! Hän on pakosalla, hävinnyt jäljettömiin. Aamullinen yllätyksenne on säikyttänyt hänet. Tiedusteltiin kotoa ja kaikkialta turhaan."
"Olisikohan se jänishousu siepannut kyytihevoset ja lähtenyt päätähavin maatilalleen? Poikaparka! No, me kutsumme hänet takaisin. Käydään päivälliselle."
"Monseigneur, tämä näkyy olevan aaterikas päivä: olen taas keksinyt jotakin."
"Mitä siis?"
"Madame on teille nyreissään, monseigneur, ja hänellä on aihetta. Teidän tulee suoda hänelle hyvitys; lähtekää hänen luokseen päivälliselle."
"Oh, se olisi heikon aviomiehen tapaista."
"Hyvän aviomiehen. Prinsessa on ikävissään; hän on joutumassa vuodattamaan kyyneliä lautaselleen, saaden silmänsä itkettyneiksi. Mutta aviomies, joka toimittaa vaimonsa silmät punoittaviksi, herättää nurjaa mieltä. Lähtekää vain, monseigneur, lähtekää!"
"Ei, olenhan jo antanut määräykseni pöytämme kattamisesta täällä."
"Mutta kuulkaahan, monseigneur, — me olemme nyt apealla mielellä; minun sydäntäni painostaa ajatus Madamen yksinäisyydestä, ja tahtoessanne olla karskikin ette tekään voisi pidättyä huokailemasta. Ottakaa minut mukaanne Madamen päivälliselle, niin siitä sukeutuu herttainen yllätys. Lyön vetoa, että meille tulee rattoisa hetki. Tehän lisäksi olitte väärässä aamupäivällä."
"Saatoin olla."