On mahdoton kuvata Filipin äkillisen ilmestyksen vaikutusta näihin onnellisiin ihmisiin. Helpompaa ei myöskään olisi ilmaista, miten näiden onnellisten näkeminen tehosi tulijaan. Kreivi de Guichella ei ollut voimia nousta ylös; Madame kivettyi vilkkaaseen tanssiasentoon sanattomaksi. Lotringin junkkari nojausi selin pihtipieleen ja myhäili kuin mitä vilpittömintä ihastusta tuntien. Prinssin kalpeus ja hänen jäsentensä kouristunut vavahtelu olivat läsnäolijain ensimmäisiä huomioita. Karkelon hälyä seurasi syvä hiljaisuus, jota Lotringin junkkari käytti astuakseen tervehtimään Madamea ja de Guichea vuoron jälkeen, ollen kunnioittavassa sävyssään erehtyvinään pitämään heitä molempia isäntäväkenä.
Prinssikin lähestyi nyt.
"Tämähän on viehättävää", virkkoi hän kolealla äänellä. "Tulin tänne siinä uskossa, että tapaisin teidät huonossa voinnissa ja murheellisena, mutta huomaankin teidän saaneen uusia huvituksia; se on todellakin hauskaa! Kotini on maailman rattoisin paikka." Hän kääntyi de Guicheen. "En tiennyt teidän olevan niin tavaton tanssimestari", hän sanoi. Puolisolleen hän samassa lisäsi, äänessään apeutta, joka verhosi suuttumusta: "Olkaa suopeampi minua kohtaan: kutsukaa minutkin, silloin kun luonanne huvitellaan… Olen kovin yksikseni jäänyt prinssi."
De Guiche oli tällävälin saanut varman sävynsä takaisin ja huomautti, sävyssään luontaista ylpeyttä, joka soveltui hänelle hyvin:
"Monseigneur tietää kyllä, että koko elämäni on palvelukseenne omistettu. Olen valmis antamaan sen milloin vain tarvitaan; tänään ei ole kysymyksessä muuta kuin tanssiminen viulun säestyksellä, ja niinpä esitän tanssia."
"Se on oikein tehty", sanoi prinssi kylmäkiskoisesti. "Ja sitten, Madame", hän jatkoi Henriettelle, "te ette ota huomioon, että naisenne vievät minulta ystäväni: herra de Guiche ei kuulu teille, Madame, vaan on minun seuruettani. Jos tahdotte aterioida ilman minua, niin teillä on hovineidot kumppaneiksenne. Istuutuessani pöytään yksin kaipaan edes aatelissaattueeni mukanaoloa; älkää riistäkö minulta ihan kaikkea."
Madame oivalsi nuhteen ja ojennuksen. Hän punastui hiusmartoa myöten.
"Ranskan hoviin tullessani en tiennyt, monsieur", vastasi hän, "että minun arvoisteni prinsessain piti sulkeutua turkkilaisten naisten elämäntapoihin. En aavistanut, että miesten näkeminen oli kiellettyä; mutta kun se nyt on tahtonne, niin mukaudun siihen, älkääkä ollenkaan empikö, jos mielenne tekee toimittaa ristikot ikkunoihini."
Tämä letkautus sai Montalaisin ja de Guichen hymyilemään, mutta nostatti uudestaan prinssin sydämessä äkäännyksen, josta melkoinen osa jo oli hälvennyt sanoihin.
"Hyvä on!" hän virkkoi jämeästi; "tällä tavoin minua siis pidetään kunniassa kotonani!"