"Englantiin! Puhutteko tosiaan mitä ajattelette, madame?"
"Puhun pakostakin vastoin sydäntäni, sire", vastasi Henrik IV:n tyttärentytär lujasti, ja hän sai kauniit mustat silmänsä salamoimaan. "Niin, minua surettaa tehdä teidän majesteettinne osalliseksi tämänlaatuisesta luottamuksesta, mutta tunnen itseni kovin onnettomaksi teidän majesteettinne hovissa, tahdon lähteä takaisin kotiini."
"Madame, madame!" huudahti kuningas lähestyen.
"Kuunnelkaa minua, sire", jatkoi nuori nainen omaksuen vähitellen puhuttelijansa suhteen sen ylemmyyden, jonka hänelle tuottivat kauneutensa ja tarmokas vallitsemishalunsa, "Olen tottunut kärsimään. Minua on lapsuudessani nöyryytetty ja halveksittu. Oi, älkää väittäkö sanojani vääriksi sire", virkahti hän hymyillen. Kuningas punastui. "Silloin, sanon, saatoin uskoa, että Jumala oli antanut minun syntyä sellaisiin kokemuksiin, vaikkakin mahtavan kuninkaan tyttärenä; niinkuin isältäni oli henki riistetty, samaten saattoi minun ylpeyteni olla lannistettavana. Minä alistuinkin kärsimään säyseästi ja rohkaisin siihen äitiänikin; mutta samalla vannoin, että jos Jumala koskaan antaisi minulle riippumattoman aseman, vaikkapa vain päiväpalkkalaisena, joka työllä ansaitsee leipänsä, en ottaisi enää sietääkseni minkäänlaista nöyryytystä. Se päivä on tullut. Olen perinyt jälleen syntyperälleni kuuluvan arvon, kohonnut takaisin valtaistuimen portaille asti, solminut ranskalaisen prinssin kanssa liiton ja luullut saaneeni hänestä omaisen, ystävän ja vertaisen; mutta nyt huomaankin saaneeni vain isännän, ja mieleni nousee kapinaan, sire. Äitini ei saa tästä mitään tietää, mutta teidän majesteettinne, jota kunnioitan ja… rakastan…" Kuningas hätkähti; milloinkaan ei ihmisääni ollut sillä tavoin hivellyt hänen korvaansa. "Te, sire, joka tiedätte kaikki, koska saavuitte nyt luokseni, kenties ymmärrätte minua. Jos ette olisi tullut tänne, niin minä olisin lähtenyt puhuttelemaan teitä. Tahdon valtuutusta vapaaseen maastamuuttoon. Teidän hienotunteisuutenne ottanee puhdistaakseen minut syyllisyydestä ja suojellakseen minua, te kun olette todellinen mies ennen kaikkia muita."
"Hyvä kälyni", sopersi kuningas luimistellen näin osuvasta hyökkäyksestä, "oletteko harkinnut aikeenne suunnatonta vaikeutta?"
"Minä en harkitse, vaan tunnen, sire. Ahdistettuna työnnän vaistomaisesti takaisin hätyytyksen, siinä kaikki."
"Mutta mitä teille onkaan tapahtunut? Antakaa minun kuulla."
Erityisellä naisten taistelutempulla oli prinsessa, kuten näkyy, välttänyt kaiken nuhteen ja esittänyt omasta puolestaan vakavamman moitteen, syytetystä muuttunut kantajaksi. Se on ehdoton syyllisyyden merkki, mutta tästä ilmeisestä varjopuolesta naiset — vähimminkin nokkelat — osaavat aina kiepauttaa itselleen voiton. Kuningas ei enää oivaltanut ajatella, että hän oli tullut tänne tiedustamaan: "Mitä olette tehnyt veljelleni?" ja että hän nyt kysyikin: "Mitä teille onkaan tapahtunut?"
"Mitäkö minulle on tapahtunut?" vastasi Madame. "Oh, sitä tajutakseen tulee olla nainen, sire: minua on itketetty!"
Ja sormella, jolla ei ollut vertaistaan siroudessa ja helmiäisvalkoisuudessa, hän osoitti kosteakiiltoisia silmiään ja alkoi uudestaan vuodattaa kyyneliä.