"Ja Maria Thérèsia puhumasta espanjankieltä Monsieurin kuullen, jota vieraskieliset keskustelut kauhistavat, hän kun aina luulee tulevansa siten panetelluksi?"
"Voi, onko hän väärässä?" kuiskasi kuningas hellästi.
"Ja lopuksi", virkkoi prinsessa, "syytettäneenkö kuningasta enää laittomien lemmensuhteiden tavoittamisesta, kun todellisesti emme tunne toisiamme kohtaan muuta kuin kaikista sivuajatuksista puhdasta myötätuntoa?"
"Ei, ei", änkytti kuningas. "Mutta johdutaan kyllä sanomaan muuta."
"Ja mitä siis, sire? Emmekö tosiaan koskaan saa olla rauhassa!"
"Varmastikin sanotaan", selitti kuningas, "että minulla on kovin huono maku; mutta mitäpä merkitsee minun turhamaisuuteni teidän mielenrauhanne rinnalla?"
"Minun kunniani, sire, ja perheemme kunnian rinnalla, tarkoittanette. Älkää muuten olkokaan niin kerkeä pahastumaan la Vallièresta; hän on tosin hieman nilkku, mutta häneltä ei puutu hyvää järkevyyttä. Ja muuttuuhan sitäpaitsi kaikki kullaksi kuninkaan kosketuksesta."
"Olkaa ainakin varma kiitollisuudestani, madame; te olisitte voinut antaa minun paljon kalliimminkin maksaa jäämisestänne Ranskaan."
"Nyt tänne tullaan, sire. Vielä viimeinen sana: te olette varovainen ja viisas, sire, mutta tässä teidän täytyykin täysin määrin käyttää niitä avujanne."
"No", huudahti Ludvig hymyillen, "tästä illasta alan esittää osaani, ja saatte nähdä, kykenenkö näyttelemään ihanteellisuutta. Illemmalla lähdemme suurelle kävelyretkelle metsään, ja onhan meillä balettikin kello kymmeneltä."