"Ja sinun mielestäsi kuningas menetteli väärin, chevalier?" kysyi
Monsieur.
"Ettekö te ole samaa mieltä, prinssi?"
"En ollenkaan, hyvä chevalier, vaan yhdyn kuninkaan kantaan siinä, että hän ei hellittämättömän ankarasti kohtele miestä, joka on menetellyt pikemmin hupsun tavoin kuin toiminut pahoin aikein."
"Ma foi!", väitti chevalier, "minä puolestani tunnustan, että se jalomielisyys ihmetyttää minua tavattomasti."
"Ja miksi?" tiedusti Filip.
"Siksi, että olisin luullut kuninkaan osoittavan suurempaa kademielisyyttä", vastasi junkkari häijysti.
Filip oli suosikkinsa puheesta kaiken aikaa tuntenut jotakin ärsyttävää; viime sana tuli kipinäksi ruutitynnyriin.
"Kademielisyyttä!" kivahti prinssi; "kademielisyyttä! Mitä se sana merkitsee? Kademielisyyttä minkä takia, sanoppas, tai kenen tähden?"
Junkkari huomasi puhuneensa pahansuopaisuudessaan varomattomasti, kuten toisinaan tapahtui. Hän yritti senvuoksi ottaa takaisin sanansa niin kauan kuin se vielä oli hänen ulottuvissaan.
"Kademielisyyttä määräysvaltansa syrjäyttämisestä", vastasi hän teeskennellyn yksinkertaisesti; "mistä muusta voisi kuningas olla kateellinen?"