"Niinkuin peikko. Milloin olen polttanut itseni ilotulituksissa, jotka ovat kärventäneet minulta kaksi tekotukkaa, milloin lionnut iltakasteesta tai suihkulähteiden vihmasta kosteissa pajupensaikoissa, — aina nälissäni, aina selkä kyyryssä, nähden edessäni milloin muurin, milloin kiikkuvat tikapuut. Morbleu, sellainen asema, mademoiselle, ei sovellu olennolle, jota ei ole luotu oravaksi, salamanteriksi tai saukoksi. Mutta koska te menette säälimättömyydessänne niin pitkälle, että pakotatte minut kieltämään ihmisyyteni, niin minäpä kohotan jo lippuni. Ihminen minäkin olen, mordieu, ja ihmisenä pysyn, mikäli en saa korkeampia määräyksiä!"
"No, mitä sitten oikeastaan haluatte, mitä tahdotte, mitä minulta vaaditte?" uteli Montalais alistuneena.
"Ettehän tahtone todella väittää, että te ette tiennyt minun olevan
Fontainebleaussa?"
"Minä…"
"Sanokaa suoraan."
"Aavistelin kyllä."
"No, ettekö te viikon aikana olisi voinut tavata minua ainakin kerran päivässä?"
"Olen aina ollut estettynä, herra Malicorne."
"Loruja!"
"Kysykää tovereiltani, ellette usko minua."