Totta on, että muuan paashipoika hänen ylhäisyydelleen viiniä kaataessaan ja samalla kuullessaan kannuksien kilinää viereisestä huoneesta kääntyi lapsekkaasti katsomaan, vaistomaisesti yhä valuttaen nestettä, ei enää prinssin lasiin, vaan pöytäliinalle.
Madame, joka ei ollut syvissä mietteissä kuten hänen korkea puolisonsa, huomasi paashin hajamielisyyden.
"Mitä nyt!" hän virkahti.
"Mitä nyt?" toisti Monsieur; "mitä on tekeillä?"
Herra de Saint-Remy, joka juuri pisti päänsä sisälle ovesta, käytti hyväkseen tilaisuutta.
"Miksi minua häiritään?" jatkoi Gaston vetäen luokseen paksun viipaleen isointa lohta, mitä juuri milloinkaan nousi Loireen, joutuakseen pyydykseen Paimboeufin ja Saint-Nazairen välillä.
"On tullut sanansaattaja Pariisista. Mutta onhan aikaa sittenkin kun monseigneur[6] on päässyt aamiaiselta."
"Pariisista!" huudahti prinssi haarukkansa pudottaen; "sanansaattaja
Pariisista, sanotte? Ja kenen lähettämänä?"
"Herra prinssin", ilmoitti hovimestari kiireesti.
Siten yleensä mainittiin herra de Condéta.