"Luulette siis…?"
"Luulen, että herra kaartilaisluutnantti tiesi asiasta enemmän kuin hän tahtoi ilmaista."
"Joten teidän käsittääksemme herra d'Artagnan…"
"Kaiken todennäköisyyden mukaan nyt rientää karkoitettujen perässä huolehtimaan kaikista toimenpiteistä kuninkaan rakkauden edistämiseksi."
Siten pakisten olivat molemmat uskotut saapuneet hänen ylhäisyytensä työhuoneen ovelle. Kardinaali ei enää potenut jäsensärkyä, hän käveli jännittyneenä huoneessaan, kuunnellen ovilla ja vilkuen ikkunoista.
Bernouin astui sisälle aatelismiehen saattamana, joka kuninkaan käskyn mukaisesti antoi kirjeen hänen ylhäisyytensä omiin käsiin. Mazarin otti kirjeen, mutta ennen avaamista hän sommitteli huulilleen vakaan myhäilyn, joka oli mukava sävy kaikkinaisten tunteitten verhoamiseksi. Täten ei hänen kasvoillaan päässyt kuvastumaan mitään jälkiä siitä vaikutelmasta, jonka hän kirjeestä sai.
"No niin", sanoi hän luettuaan kirjeen kahteen kertaan, "tämäpä erinomaista, monsieur. Ilmoittakaa kuninkaalle, että minä kiitän häntä kuuliaisuudestaan leskikuningattaren toivomuksia kohtaan ja että teen kaikkeni hänen tahtonsa täyttämiseksi."
Aatelismies läksi. Tuskin oli ovi sulkeutunut hänen jälkeensä, kun kardinaali, joka ei käyttänyt naamiota Bernouinilie, heitti äskeisen sävynsä sikseen ja lausui synkästi:
"Kutsu herra de Brienne."
Kirjuri ilmestyi viiden minuutin kuluttua.