D'Artagnan ei ollut millänsäkään niin vähäisestä vastuksesta.
"Olipa menneeksi", hän sanoi, "huomaan sinun yhä puhuvan äidinkielemme parasta lajia, — saatkin antaa minulle luennon kieliopissa ja hyvissä puheentavoissa, sillaikaa kun odotan herrasi paluuta."
"Se on mahdotonta, monsieur", väitti Blaisois; "joutuisitte odottamaan liian kauan."
"Hän ei siis tulekaan tänään takaisin?"
"Eikä huomenna, monsieur, eikä ylihuomenna. Herra kreivi on lähtenyt matkalle."
"Matkalle!" toisti d'Artagnan; "jo panet omiasi."
"Monsieur, se on silkkaa totta. Kreivi kunnioitti minua talonsa uskomisella hoitooni ja lisäsi käskevällä, mutta samalla niin säveällä äänellään, — vaikka minullehan se on yhtä kaikki: 'Sanot minun lähteneen Pariisiin.'"
"Kas vain!" huudahti d'Artagnan; "koska hän on matkalla Pariisiin, niin en tahdokaan muuta tietää. Siitä sinun olisi pitänyt aloittaa, tomppeli… Hänellä on siis kahden tunnin etumatka?"
"Niin, monsieur."
"Saavutan hänet piankin. Onko hän yksin?"