"Voi, monsieur, viime viikolla minulla oli puistokujassa kaksi kohtausta sen sanan johdosta, jonka tuossa lausuitte!"
"Niinkö!"
"Saattepa kuulla: asia koski erästä lainaa… Lainanottaja antoi minulle vakuudeksi lähetyksen jauhosokeria sillä puheella, että minä saisin sen myydä, ellei lainaa suoritettaisi takaisin määräaikana. Lainasin hänelle tuhannen livreä. Hän ei maksanut; minä myin sokerin kolmestatoista sadasta livrestä. Hän sai sen kuulla ja vaati minulta sataa écua. Minä tietysti kieltäysin… väittäen saaneeni hintaa vain yhdeksänsataa livreä. Hän sanoi minua koronkiskuriksi. Pyysin häntä uudistamaan syytöksensä puistokujan takana. Hän oli entinen kaartilainen, hän tuli, ja minä lävistin häneltä vasemman reiden teidän miekallanne."
"Hitto, harjoitatpa tuottoisaa pankkiliikettä!" sanoi d'Artagnan.
"Ottaessani yli kolmentoista prosentin olen valmis tappeluun", vastasi
Planchet; "sellainen on luonteeni."
"Älä ota enempää kuin kaksitoista", neuvoi d'Artagnan, "ja sano muuta välityspalkkioksi ja vahingonvakuutukseksi."
"Olette oikeassa, monsieur. Mutta se teidän liikehommanne?"
"Ah, Planchet, se on pitkällinen ja vaikea selittää."
"Aloittakaa kuitenkin."
D'Artagnan kierteli viiksiään kuin hämillään hankkeestansa ja epäillen uskottuaan.