Monk, ankara tasavaltalainen, — sanoivat toiset, — tahtoi säilyttää Tynkä-Parlamentin, tasavallan näkyväisen, vaikka rappeutuneen edustuslaitoksen. Monk, taitava ja kunnianhimoinen vehkeilijä, — sanoivat toiset, — tahtoi vain tästä näennäisesti suojelemastansa parlamentista tehdä vakavan astuimen, noustakseen sille valtaistuimelle, jonka Cromwell oli toimittanut tyhjäksi rohkenematta itse istuutua sille.
Siten olivat Lambert parlamentin ahdistajana ja Monk sen puolustajana julistautuneet toistensa vihollisiksi.
Monk ja Lambert olivatkin senvuoksi heti ajatelleet kumpainenkin oman armeijansa muodostamista: Monk Skotlannissa, missä väestö oli sekä presbyteriläistä että kuningasmielistä ja siis tyytymätöntä, ja Lambert Lontoossa, missä nyi kuten aina ennenkin esiintyi voimakkain vastus sitä valtaa vastaan, joka nähtiin edessä.
Monk oli palauttanut rauhan Skotlannissa, hän oli siellä nostattanut armeijan ja varannut sieltä itselleen turvapaikan, toinen suojeli toistansa. Hän tiesi, että sallimuksen määräämä suuren muutoksen päivä ei ollut vielä tullut, ja hänen miekkansa näyttikin ruostuneen huotraan. Karussa ja vuorisessa maassaan tavoittamattomana, itsevaltiaana päällikkönä, useissa voitoissa karaisemiensa yhdentoistatuhannen vanhan soturinsa kuninkaana, yhtä hyvin ja paremminkin selvillä Lontoon asioista kuin Lambert, joka piti hallussaan sen keskusta, Cityä, — sellaisessa asemassa oli Monk, kun hän sadan lieuen päässä Lontoosta julisti asettuvansa parlamentin puolelle. Lambert sitävastoin asui pääkaupungissa, kuten sanottu. Se oli hänen kaikkien hommiensa keskuksena, ja siellä hän kokosi ympärilleen sekä kaikki ystävänsä että kaiken alhaison, joka on aina taipuvainen suosimaan laillisen vallan vihollisia. Lontoossa siis Lambert sai kuulla, mitä kannatusta Monk antoi parlamentille Skotlannin rajoilta. Hän päätti, ettei ollut aikaa menetettävissä; Tweed[23] ei hänen nähdäkseen ollut niin kaukana Thamesista, ettei armeija voinut marssia toiselta virralta toiselle, etenkin jos sitä johdettiin hyvin. Hän tiesi sitäpaitsi, että mikäli Monkin joukko tunkeusi Englantiin, se kasvaisi lumivyöryn tavoin siksi onnenpyöräksi, joka kohottaisi kunnianhimoisen kilpailijan valta-asemaan. Sentähden hän keräsi sekä kokoonpanoltaan että lukumäärältään peloittavan armeijansa ja kiirehti Monkia vastaan, joka karien välitse pujottelevan varovaisen purjehtijan tavoin eteni aivan lyhyin päivämatkoin ja tarkoin kuulusteli, miten asiat kehittyivät! Lontoon taholla.
Armeijat pääsivät toistensa näkyviin Newcastlen ylängöllä; ensimmäisenä saapuen Lambert leiriytyi itse kaupunkiin. Ainiaan varovaisena Monk jäi asemilleen ja sijoitti pääkortteerinsa Coldstreamin luo Tweedin lähelle.
Lambertin näkeminen herätti riemastusta Monkin armeijassa, kun sitävastoin Monkin ilmestyminen aiheutti sekasortoa Lambertin väessä. Olisi voinut luulla, että nämä horjumattomat urhot, jotka olivat pitäneet niin suurta melua Lontoon kaduilla, olivat lähteneet matkalle toivomatta tapaavansa ketään ja että he nyt havaitessaan kohdanneensa armeijan, jonka lippua heidän nähtensä kannatteli todellisen periaatteen elvyttämä asia, olivat alkaneet ajatella olevansa vähemmän hyviä tasavaltalaisia kuin Monkin soturit, koska jälkimmäiset tukivat parlamenttia, kun sitävastoin Lambert ei tukenut mitään, ei edes itseänsä.
Monkista ei tiedetä, oliko hänellä tällähaavaa aihetta erityiseen mietiskelyyn, mutta jos hän mietteiden valtaan antautui, saivat ne varmaankin ankean pohjasävyn, sillä historia kertoo — ja tämä kaino hengetärhän ei milloinkaan valehtele, — että sinä päivänä, jona hän saapui Coldstreamiin, koko kaupungista ei löytynyt ainoatakaan lammasta.
Jos Monk olisi johtanut englantilaista armeijaa, niin se vastus olisi saanut joka miehen karkaamaan riveistä. Mutta skotlantilaisten laita ei ole sama kuin englantilaisten, jotka välttämättömästi tarvitsevat liharavintoa. Skotlantilaiset ovat köyhää ja kohtuullista kansaa; he elävät kahden kiven välissä rouhitusta ohrakourallisesta, joka hämmennetään kaivovedessä ja kypsennetään kuumennetulla hiekkakivellä.
Skotlantilaiset olivat saaneet ohra-annoksensa eivätkä senvuoksi vähääkään välittäneet siitä, oliko Coldstreamissa muita ruokatarpeita vai eikö.
Jokseenkin tottumattomana ohrakyrsiin oli Monk itse nälissään, ja hänen vähintään yhtä nälkäinen pääesikuntansa katseli huolestuneesti oikealle ja vasemmalle saadakseen tietää, mitä oli tulossa illalliseksi.