"Minua ihmetyttäisi, mylord, jollei minulle niitä esitettäisi."
"Miten voin nyt palvella teitä, monsieur, ja mitä haluattekaan minulta?"
"Asiani on tällainen, mylord, — mutta sitä ennen, olemmeko kahden kesken?"
"Täydellisesti, monsieur, lukuunottamatta vahtisotilasta, joka vartioitsee meitä."
Tämän virkkaessaan Monk siirsi kädellään syrjään teltan ovikaistaleen ja osoitti aatelismiehelle, että vartiosoturi oli asetettu korkeintaan kymmenen askeleen päähän, joten hänellä oli sekunnissa saatavana aineellista apua, jos vain huusi sitä.
"Niin ollen, mylord", sanoi aatelismies niin tyynesti kuin hän olisi jo kauan kuulunut kenraalin ystäväpiiriin, "noudatan vakaata päätöstäni ryhtyä keskusteluun teidän korkea-arvoisuutenne kanssa, koska tiedän teidät kunniantuntoiseksi mieheksi. Asiani laatu muuten todistaakin, kuinka suuressa arvossa pidän teitä."
Kummastellen tällaista puhuttelua, joka edellytti vähintään tasa-arvoisuutta hänen ja ranskalaisen aatelismiehen kesken, Monk loi tutkivan silmäyksen vieraaseensa ja sanoi hiukan ivallisella äänenpainolla, vaikka hänen kasvojensa ilme ei vähääkään muuttunut:
"Kiitän teitä, monsieur, mutta ensiksikin, kuka olettekaan, sallikaa minun tiedustaa?"
"Mainitsin kyllä nimeni kersantillenne, mylord."
"Suokaa hänelle anteeksi, monsieur; hän on skotlantilainen, ja hänen kävi liian vaikeaksi muistaa sitä."