"Kas, se ranskalainen aatelismies!" virkkoi laivuri hiljaa. "Hitto, olipa oiva aatos, että päätin lähettää sinut, Menneville! Se nyt olisi puuttunut, että hän olisi tuntenut minut! Valaise pois vain!"
Tämä lausuttiin teltan perällä ja niin varovasti, että Monk ei voinut kuulla siitä sanaakaan. Hän sitäpaitsi juttelikin Atoksen kanssa.
Menneville valmistausi sillaikaa tai oikeastaan vastaanotti päällikkönsä ohjeita.
"No?" kysyi Monk.
"Tullaan, kenraali", vastasi kalastaja.
Monk, Atos ja opas läksivät liikkeelle.
"Se on mahdotonta!" tuumi Atos itsekseen. "Kuinka saatoin kuvitellakaan mitään niin järjetöntä!"
"Käy edellä, seuraa keskimmäistä tietä ja jouduta askeleitasi", sanoi
Monk kalastajalle.
He eivät olleet edenneet kahtakymmentä askelta, kun sama varjo, joka oli näyttänyt pujahtavan telttaan, ilmestyi sieltä jälleen esiin. Se hiipi paalujen luo, joita oli lyöty ikäänkuin rintasuojaksi tienreunaan, ja tähysti uteliaasti, minnepäin kenraali läksi.
Kaikki kolme katosivat hämyyn. He astelivat luostaria kohti, jonka valkoiset kivet jo häämöttivät kuin hautapatsaina.