"Ei ollenkaan aikaa laittautua kuntoon, ei kerkiä saamaan valmiiksi ainoatakaan pukua! Me olemme täällä takapajulla kuin puolalaiset! Me muistutamme muotokuvia Henrik IV:n päiviltä!… Voi, monsieur, kylläpä toitte meille häijyn viestin!"
"Hyvät neidit, te olette aina kauniita."
"Tyhjää!… Olemme aina kauniita, kyllä, koska luonto on tehnyt meidät välttäviksi; mutta me joudumme naurunalaisiksi, kun emme esiinny muodinmukaisessa asussa… Oi voi, naurunalaisiksi! Minutko katsotaan naurettavaksi, minut!"
"Kuka katsoo?" kysyi Louise yksinkertaisesti.
"Kukako? Sinäpä olet kummallinen, kultaseni!… Mikä kysymys sekin on! Katsotaan, se on sanottuna koko maailmasta — hovilaisista, ylimyksistä, kuninkaasta."
"Suo anteeksi, hyvä Aure, mutta kun täällä on kaikilla tapana nähdä meidät sellaisina kuin olemme…"
"Aivan niin; mutta asema muuttuu ja me joudumme naurettaviksi maaseutulaisinakin, kun pukujamme saadaan muka erikoisena Bloisin muotina verrata Pariisin uutuuksiin, asettuessamme ihan niiden rinnalle! Tämä on toivotonta!"
"Lohduttautukaa, mademoiselle!"
"Äh, joutavia! Totta tosiaan, sen pahempi niille, jotka eivät pidä minua makunsa mukaisena!" kääntyi Montalais järkeilemään.
"Nepä olisivat kovin vaateliaita", huomautti Raoul säännölliselle kohteliaisuusjärjestelmälleen uskollisena.