"Mutta sanokaa edes, mitä ne nassakat sisältävät."
"Ettekö ole kysyneet sitä sotamiehiltänne? Mitä he ovat vastanneet?"
"Että niissä on ruutia ja luoteja."
"Keltä he olivat sen tiedon saaneet? Kai he senkin sanoivat?"
"Kenraalilta; mutta meitä ei niin petetä."
"Varokaa, sir, — nyt ette enää syytä minua vääristelystä vaan päällikköänne."
Upseerit katsoivat jälleen toisiinsa. Atos jatkoi:
"Sotamiestenne kuullen kenraali pyysi minua odottamaan viikon ajan, antaakseen minulle vastauksensa. Olenko paennut? En, minä odotan."
"Pyysikö hän teitä odottamaan viikon?" huudahti kenraaliluutnantti.
"Hän pyysi niin vakaasti, sir, että minä jäin, vaikka haakseni on ankkurissa virran suulla, joten olisin yöllä ihan mukavasti voinut soudattaa itseni sinne ja purjehtia pois. Viipymiseni johtuu yksinomaan kenraalin toivomuksesta, kun hänen korkea-arvoisuutensa kehoitti minua jäämään toista puhuttelua varten, jonka hän suo minulle viikon kuluessa. Sanon teille siis vielä kerran, että minä odotan."