"Se on siis tosiaan välttämätöntä?"
"Se on herrani nimenomainen määräys."
"No niin, kuulkaa siis nimeni… mutta huomautan teille ennakolta, että te ette siitä sen enempää viisastu."
"Ei ole väliä, kunhan täytätte ehdon."
"Olkoon menneeksi, — olen chevalier d'Artagnan."
Kuului hämmästynyt huudahdus.
"Voi, taivas!" siunasi ukko oven takaa; "herra d'Artagnan! Mikä onni!
Kyllä minusta kuulostikin äänenne tutulta!"
"Kas, ääneni on täällä tuttu?" sanoi d'Artagnan. "Sepä imartelevaa!"
"On, tuttu on", vakuutti vanhus vetäessään teljen sivulle, "ja tässä on siitä todiste."
Niin sanoen hän päästi sisälle d'Artagnanin, joka hänen pitelemänsä lyhdyn valossa tunsi itsepäisen pidättelijänsä.