"No, no", tuumi d'Artagnan, "sellaista paistamista olit hiukan ansainnutkin, kreiviseni."
"Miten? Siitäkö hyvästä, että pelastin Kaarle-kuninkaan miljoonan?"
"Minkä miljoonan?"
"Kas, se on totta, sinä et ole sitä koskaan tiennyt, veikkonen; mutta älä pahastu siitä minulle, sillä salaisuus ei ollut minun. Se sana Remember! jonka Kaarlo-kuningas viimeisekseen lausui mestauslavalla…"
"Ja joka merkitsee: muista?"
"Aivan, ja laajemmin se tarkoitti: Muista, että Newcastlen kellariholviin on haudattu miljoona, joka kuuluu pojalleni."
"Ahaa, kyllä ymmärrän! Mutta käsitän nyt myös sen ilkeän seikan, että aina kun hänen majesteettinsa Kaarle II ajattelee minua, hän sanoo itsekseen: 'Siinä mies, joka oli vähällä toimittaa kruununi menetetyksi. Onneksi olin ylevä, suurijärkinen!' Siten sanoo minusta ja itsestään se nuori herrasmies, joka nukkavieruun mustaan ihokkaaseen pukeueena tuli Bloisin linnaan hattu kädessään pyytämään minulta suosiollista pääsyä Ranskan kuninkaan puheille."
"D'Artagnan, d'Artagnan!" sanoi Atos laskien kätensä muskettisoturin olalle; "nyt olet kohtuuton."
"Olen oikeassa."
"Sitä et voi väittää, sillä sinä et tiedä tulevaisuutta."