Atos ja d'Artagnan eivät paljonkaan puhelleet kävellessään, jotteivät olisi tulleet lausuneeksi liikoja. Atos ajatteli, että hänen haastelunsa tuntuisi osoittavan keveätä mieltä, joka ehkä pahastuttaa d'Artagnania. Tämä puolestaan pelkäsi, että hän ei saisi jutelluksi ilman jonkunlaista nurjamielisyyttä, joka kävisi kiusalliseksi Atokselle. Se oli omituista vaitiolon kilvoittelua tyytyväisyyden ja huonotuulisuuden kesken. D'Artagnan luonteeltaan puheliaampana huomasi ensimmäisenä pidättelynsä liian tukalaksi.
"Sinä muistanet, Atos", hän virkkoi, "d'Aubignén muistelmista sen kohdan, missä tuo harras palvelija, — gascognelainen kuten minäkin, köyhä kuten minä ja olinpa sanoa urhea kuten minä, — kertoo Henrik IV:n itaruudesta? Muistan isäni kyllä vakuuttaneen, että herra d'Aubigné oli valehtelija. Mutta eivätkös vain kaikki suuren Henrikin jälkeläiset tulekin sukuunsa!"
"Mitä nyt, d'Artagnan!" intti Atos; "Ranskan kuninkaatko saitoja? Sinä hupsuttelet, hyvä ystävä."
"Oh, sinä et milloinkaan myönnä lähimmäistesi vikoja, kun itse olet täydellinen. Mutta Henrik IV oli toden teolla kitupiikki, ja hänen poikansa Ludvig XIII samaten; tokihan tiedämme siitä jotakin, me? Gaston johti vian äärimmäisyyteen, ja siinä suhteessa hän on tehnyt itsensä koko ympäristönsä inhoamaksi. Henriette, naisparka, oli pakostakin saita, hän kun ei syönytkään joka päivä eikä vuosikausiin lämmittänyt huoneitaan; ja hän on antanut esimerkkiä pojalleen Kaarle II:lle, suuren Henrikin lapsenlapselle, joka on visukinttu äitiinsä ja isoisäänsä. Enkö ole oikein esittänyt saiturien sukujuurta?"
"D'Artagnan, hyvä ystävä", huudahti Atos, "olet kovin äkeissäsi
Bourbonien kotkarodulle!"
"Ja koreimman edustajan unohdin… bearnelaisemme toisen lapsenlapsen, neljännentoista Ludvigin, entisen isäntäni! Tottapa hän on itara, kun ei tahtonut edes lainata miljoonaa Kaarle-serkulleen. No, näen sinun tuskastuvasi. Onneksi olemmekin jo asuntoni lähellä tai oikeastaan Monk-ystäväni talolle tulossa."
"Hyvä d'Artagnan, et tuskastuta minua, vaan murehdutat. On tosiaan surkeata nähdä noin ansiokas mies syrjässä siitä asemasta, joka hänelle kuuluu palvelustensa perusteella; minusta sinun nimesi, hyvä ystävä, tuntuu yhtä loistavalta kuin sodan ja valtiotaidon mainehikkaimmat. Luynesit, Bellegardet ja Bassompierret ovat tuskin ansainneet menestystään ja kunniaansa niin pätevästi kuin samat edut olisivat meidän osallemme tulevia. Olet oikeassa, satakertaisesti oikeassa, veikkonen."
D'Artagnan huokasi, ja astuen ystävänsä edellä sen talon kuistille, missä Monk asui Cityn laidalla, hän sanoi:
"Salli minun jättää huoneeseeni kukkaroni, sillä minä en pääsisi enää takaisin Ranskaan, jos tungoksessa Lontoon näppärät taskuvarkaat, joiden maine on Pariisissakin tunnettu, puhaltaisivat minulta loputkin lanttini. Hyvillä mielin minä läksin Ranskasta, mutta hulluna ilosta sinne palaan, kun kaikki entiset ennakkoluuloni englantilaisia vastaan ovat tulleet takaisin ja saaneet paljon uusia lisäkseen."
Atos ei vastannut mitään.