"Kenraali", hän lausui äänekkäästi, "olen juuri vahvistanut valtuutuksenne. Te olette Albemarlen herttua; kukaan älköön olko teidän vertaisenne arvovallan ja yhteiskunnallisen aseman puolesta tässä valtakunnassa, missä jaloa Montrosea lukuunottamatta ei yksikään ole vetänyt teille vertoja kunnossa, miehuudessa ja lahjakkuudessa. Hyvät herrat, herttua on maa- ja merivoimiemme ylipäällikkö; saakoon hän sillä sijalla osakseen kunnioitustanne."
Kaikkien tunkeutuessa kenraalin ympärille, joka vastaanotti yleisen huomaavaisuuden hetkeksikään horjahtamatta tavallisesta järkkymättömyydestään, d'Artagnan sanoi Atokselle:
"Ajatella, että tuo herttuaallisuus, tuo maa- ja merivoimien päällikkyys, kaikki tuo mahtavuus on mahtunut kuusi jalkaa pitkään ja kolme jalkaa leveään kirstuun!"
"Veikkoseni", muistutti Atos, "monet paljon loistokkaammatkin suuruudet saavat sijansa vielä pienemmissä kirstuissa, ja ainiaaksi!"
Samassa Monk huomasi molemmat aatelismiehet, jotka pysyttelivät syrjässä odotellen tungoksen loittonemista herttuan läheltä. Hän raivasi äkkiä tiensä heidän luokseen, niin että hän yllätti heidät kesken järkeilyn.
"Puhuitte minusta?" hän virkkoi hymyillen.
"Mylord", vastasi Atos, "puhuimme myöskin Jumalasta."
Monk meni miettiväiseksi, mutta sanoi sitten hilpeästi:
"Hyvät herrat, puhukaamme myöskin hiukan kuninkaasta, jos suvaitsette, sillä teille kai tulee puheillepääsy hänen majesteettinsa luo."
"Kello yhdeksän", vastasi Atos.