"Sire", vastasi d'Artagnan, "erotessani Ranskan kuninkaan henkivartiosta lupasin ruhtinaalleni, etten enää rupea minkään kuninkaan palvelukseen."
"Vai niin!" sanoi Kaarle; "sepä ikävää minulle! Olisin kovin mielelläni tehnyt paljonkin hyväksenne; te miellytätte minua."
"Sire…"
"Mutta enkö sentään voi saada teitä pyörtämään sanaanne?" jatkoi Kaarle hymyillen. "Herttua, auttakaa te minua. Jos teille tarjottaisiin — toisin sanoen, jos minä tarjoaisin teille muskettisoturieni päällikkyyden?"
D'Artagnan kumarsi vielä syvempään kuin edellisellä kerralla.
"Minun olisi mielipahakseni kieltäydyttävä teidän armollisen majesteettinne tarjouksesta", hän sanoi. "Aatelismiehellä on vain sanansa omaa, ja sanani olen antanut Ranskan kuninkaalle, niinkuin minulla jo oli kunnia mainita teidän majesteetillenne."
"Älkäämme siis puhuko siitä sen enempää", lopetti kuningas kääntyen
Atokseen päin.
Ja hän jätti d'Artagnanin mitä katkerimman pettymyksen valtaan.
"Ah, sanoinhan sen!" tuumi muskettisoturi; "tyhjiä sanoja, hyvää vihkivettä! Kuninkailla on aina ihmeellinen kyky tarjota meille mitä tietävät mahdottomaksi ottaa vastaan, jotta saavat haitatta näytellä jalomielisyyltä. Tyhmyri, kolminkertainen tyhmyri olin, kun hetkeksikään toivoin!"
Sillävälin Kaarle tarttui Atoksen käteen. "Kreivi", hän haastoi, "te olette ollut minulle toinen isä: se palvelus, jonka olette minulle tehnyt, ei ole maksettavissa. Olen kuitenkin ajatellut palkita teitä. Isäni teki teistä Sukkanauha-ritarin; se on arvo, josta kaikki Euroopan kuninkaatkaan eivät voi ylpeillä. Leskikuningatar nimitti teidät Pyhän Hengen tähdistön jäseneksi, ja se on yhtä loistava kunnianosoitus. Minä liitän niihin ritarimerkkeihin tämän Kultaisen Taljan tunnuksen, jonka minulle lähetti Ranskan kuningas, saatuaan apeltaan Espanjan kuninkaalta naittamisensa muistoksi kaksi tällaista arvomerkkiä; mutta vastikkeeksi pyydän teiltä vielä erästä palvelusta."