"Montalais-parka — ystävyytensä uhri!… Malicorne-poloinen, rakkautensa sortama!"
Hän pysähtyi huomatessaan Raoulin naurettavansurkean katsannon; nuori mies ei ollut hyvillään näin salamyhkäiseksi kääntyneestä päivästä.
"Ah, mademoiselle", sanoi hän, "miten voinkaan palkita hyväntahtoisuutenne?"
"Jonakuna päivänä ennätämme tehdä tilimme", vastasi tyttö. "Tällähaavaa teidän on paras paeta, herra de Bragelonne, sillä madame de Saint-Remy ei ole suvaitsevainen, ja puutteellisella vaitiolollaan hän voisi toimittaa tänne kotitarkastuksen, joka olisi kaikille asianomaisille kiusallinen. Hyvästi!"
"Mutta Louise… miten saisi tietää…?"
"Menkää, menkää! Suotta ei kuningas Ludvig XI keksinyt postia."
"Ikävää tämä on!" pahoitteli Raoul.
"Ja enkö minä ole mukana — minä, joka vastaan valtakunnan koko postilaitosta? Pian ratsunne selkään, jotta madame de Saint-Remy ei enää löydä teitä täältä, jos hän tulee takaisin, pitääkseen minulle siveyssaarnan!"
"Hän varmaan sanoisi isälleni?" jupisi Raoul.
"Ja teitä toruttaisiin! Voi, varakreivi, kyllä näkee, että tulette
hovista: olettehan arka kuin kuningas. Totta tosiaan, me täällä
Bloisissa suoriudumme paremmin isän suostumuksen puutteesta! Kysykää
Malicornelta."