"No, ka, se lemmon laatikko!"
Monk punastui huomattavasti.
"Se viheliäinen kirstu", jatkoi d'Artagnan, "kuusinen arkku, muistattehan?"
"Oh, sen olin unohtanut!"
"Tuo honkalipas", pitkitti d'Artagnan, "hengitysreikineen. Totisesti, mylord, kaikki muu menettelisi, mutta kirstu, kirstu! Se kuitenkin oli aivan liian ilkeätä pilaa."
Monk vääntelehti joka puolelle.
"Ja kuitenkaan ei siinä ole mitään", jatkoi d'Artagnan, "että minä käytin sellaista keinoa, — minä seikkailijain päällikkö, sillä aseman suuri merkitys lieventää hiukan kevytmieliseltä näyttänyttä menettelytapaani, ja olenhan sitäpaitsi ymmärtäväinen ja vaitelias mies."
"Oh", sanoi Monk, "olkaa varma siitä, että minä tunnen teidät hyvin, herra d'Artagnan, ja että pidän teitä arvossa."
D'Artagnan ei päästänyt Monkia näkyvistään, urkkien häneltä kaikkea, mitä kenraalin sielussa liikkui hänen puhuessaan.
"Mutta minusta ei olekaan kysymys", lisäsi hän.