"Hänen majesteettinsa Ludvig XIV:n naimisiinmenon johdosta lähetti Espanja välillisesti kuningas Kaarle II:lle tämän arvoluokan valtuutuksen avonaisena, monseigneur; Kaarle II siirsi sen heti minulle, täydentäen sen nimelläni."
Mazarin nousi ja käveli Bernouinin käsivarren varassa takaisin makuukomeroonsa juuri kun siellä ilmoitettiin;: "Herra prinssi!" Samassa ilmestyikin kardinaalin vieraaksi valtakunnan ensimmäinen täysverinen kuningassuvun sivujäsen, Condén prinssi, Rocroyn, Lensin ja Nördlingenin taisteluiden sankari aatelismiestensä saattamana; hän tervehti jo kuningasta, kun pääministeri kohotti vuodekaihtimensa.
Atos ehti huomata Raoulin puristamassa kreivi de Guichen kättä ja hymyllä vastata nuoren miehen kunnioittavaan kumarrukseen. Hänellä oli myöskin aikaa tarkata kardinaalin säihkyviä kasvoja, kun tämä näki edessään pöydällä ylettömän kultapinon, jonka kreivi de Guiche oli hyväonnisena voittanut sillaikaa kun hänen ylhäisyytensä oli antanut hänen hoidella pelivuoroaan. Vanhuksen ensimmäisenä ajatuksena olikin kultarahojen rykelmä, lähettilään, lähetystoimen ja prinssin unohtuessa.
"Mitä!" huudahti vanhus; "tämä kaikki… voittoako?"
"Viidenkymmenentuhannen écun vaiheille, — niin, monseigneur", vastasi kreivi de Guiche nousten seisaalle. "Luovutanko paikkani teidän ylhäisyydellenne vai jatkanko vielä?"
"Heittäkää silleen, heittäkää! Hupsuko olette? Menettäisitte koko summan, peste!"
"Monseigneur", virkkoi prinssi de Condé tervehtien.
"Hyvää iltaa, herra prinssi", sanoi ministeri keveästi; "onpa herttaista, että pistäysitte katsomaan sairasta ystävää."
"Ystävää!…" tuumi kreivi de la Fère hämmästellen tätä sanan solmimaa luonnotonta liittoa; "ystävää, kun on kysymyksessä Mazarin ja Condén prinssi!"
Mazarin arvasi frondelaisen ajatuksen, sillä hän myhäili kreiville voitokkaasti ja lausui sitten kuninkaalle: