"Hän uskoi teidän ylhäisyytenne olevan kuolemanajatuksissa, koska kutsuitte hänet ripittämään. Sanoistaan päättäen hän tahtoi saada teidät eroittamaan kuninkaan antamat varat niistä, jotka olitte itse hankkinut, määrätäkseen sitten palautettavaksi kuninkaalle ainakin sen verran kuin lopulta itse katsoisitte kohtuulliseksi. Mutta sellaisella puolinaisella mukautumisella voisi olla omat vaaransa, monseigneur. Tältä kannalta katsoen saattaisi olla parasta…"
"Luovuttaa kaikkiko?" huudahti Mazarin kiihtyneenä. "Ettehän toki ajattele sitä… Nyt puhutte kuten munkki."
"Hän tahtoi johtaa teidän ylhäisyyttänne etevänä valtiomiehenä huomaamaan jakamisenkin hankalaksi. Te tiedätte, että kuninkaalla ei nykyhetkellä ole sataaviittäkymmentätuhattakaan livreä kirstuissaan."
"Se ei ole minun asiani", sanoi Mazarin voitokkaasti; "siitä vastaa yli-intendentti Fouquet, jonka kaikki tilit olen viime kuukausina jättänyt tarkastettaviksenne."
Colbert puristi huulensa yhteen pelkästä Fouquetin nimen mainitsemisesta.
"Hänen majesteetillaan", hän virkkoi hampaittensa välitse, "ei ole muita varoja kuin mitä herra Fouquet saa kokoon; teidän aarteenne, monseigneur, tuntunee hänestä viekoittelevalta."
"En missään tapauksessa ole kuninkaan raha-asiain isännöitsijä; minulla on oma kukkaroni… Mutta miksen voisi hänen majesteettinsa menestykseksi määrätä… joitakin jälkisäädöksiä… mahdotontahan minun vain on syrjäyttää omaisiani…"
"Osittainen testamenttaus häpäisisi teitä ja loukkaisi kuningasta. Jonkun erän osoittaminen hänen majesteetilleen käsitettäisiin tunnustukseksi, että tämä on herättänyt teissä epäilyksiä saantinne laillisuudesta."
"Herra Colbert!…"
"Käsitin teidän ylhäisyytenne kunnioittaneen minua neuvon kysymisellä."