"Otamme pois lauselman", yritti Pittrino ahdistuneesti. "Minulla on oivallista norsunluu-mustaa, jauhan sen tuossa tuokiossa, ja Médicien sijalle panemme Luonnottaret tai Tenhottaret, miten vain haluatte."
"Ei", väitti Cropole, "isäni tahto ei tulisi siten täytetyksi. Isäni piti tärkeinä…"
"Hän piti tärkeinä kuvia", tokaisi Pittrino.
"Sanoille hän antoi pääpainon", vakuutti Cropole.
"Todistuksena siitä, että hän etusijassa ajatteli muotokuvia, on hänen vaatimuksensa, että niiden piti tulla näköisiä, ja sitä ne ovat", muistutti Pittrino.
"Kyllä, mutta jos ne eivät olisi olleet, niin kuka olisi niitä tuntenut ilman lauselmaa? Moniko tänä päivänäkään, kun nämä kuuluisat henkilöt ovat jo hiukan himmentyneet paikkakuntalaisten muistissa, tuntisi Katarina- ja Maria-kuningatarta ilman lauselmaa: Aux Médicis?"
"Mutta minun kuvani?" intti Pittrino epätoivoisena, sillä hän oivalsi pikku Cropolen olevan oikeassa. "En tahdo menettää työni hedelmää."
"Minä en tahdo, että te joudutte vankilaan ja minä maanalaiseen luolaan."
"Pyyhkikäämme Médicit", rukoili Pittrino.
"Ei", vastasi Cropole lujasti. "Mutta johtuupa mieleeni aatos, oiva aatos… teidän maalauksenne saadaan esille ja minun lauselmani myös… Eikö lääkäri ole italiankielellä medici!"