"Anteeksi, sire, minulla oli onni ehdottaa herra kardinaalille säästöä, joka vuotuisesti merkitsee kolmensadantuhannen frangin hyötyä teidän majesteettinne käyttövaroissa."
"Mikä säästö se oli?" kysyi kuningas.
"Esitin sveitsiläiskaartin hopeanauhat vaihdettavaksi hopeoituihin; eroitusta ei ollenkaan huomaa, ja sadallatuhannella éculla, jotka vuosittain käytettiin turhaan komeuteen, voidaan paremminkin hankkia rykmentille puolen vuoden elanto tai ostaa kymmenentuhatta uudenaikaista muskettia tai rakennuttaa kymmenkanuunainen varastolaiva merikelpoiseksi."
"Se on totta", myönsi Ludvig XIV silmäillen puhujaa huomaavaisemmin. "Todellakin järkevää säästäväisyyttä; naurettavaakin oli antaa sotamiesten kulkea yhtä kalleissa nauhoissa kuin aatelismiehet käyttävät."
"Teidän majesteettinne hyväksyminen ilahduttaa minua", sanoi Colbert.
"Mutta mitä varsinaisesti toimititte kardinaalin asioissa?" kysyi kuningas.
"Hänen ylhäisyytensä oli antanut tehtäväkseni tarkastaa yli-intendenttiviraston tilejä, sire."
"Ahaa!" äännähti kuningas, joka oli juuri ajatellut antaa Colbertin poistua, mutta nyt päättikin kuulustaa lisää; "teidän siis tuli pitää silmällä herra Fouquetia! No, mitä valvontanne on saanut ilmi?"
"Että on syntynyt vajausta, sire; mutta jos teidän majesteettinne suvaitsee sallia minun…"
"Puhukaa vapaasti, herra Colbert."