"Sanokaa vain, herra d'Artagnan."
"Muista heti ilmoittaa isällesi, että olen matkustanut."
"Mitä! Poisko matkustatte?"
"Tietysti, pahus vieköön!… Sanot minun lähteneen päätähavin
Englantiin, asuakseni pikku maatalossani."
"Englantiin! Te!… Mutta kuninkaan käsky?"
"Huomaanpa sinut yhä vain yksinkertaisemmaksi: luuletko aivan tosissasi, että minä ihan tieten tahtoen laittaudun tästä Louvreen ja antaudun tuon kruunatun sudenpennun kynsiin?"
"Sudenpentu! kuningas? Oletteko järjiltänne, herra chevalier?"
"Päinvastoin, en ole koskaan ollut paremmin järjilläni kuin juuri nyt. Sinä et oivalla, mitä hän tahtoo minusta, tuo Ludvig Hurskaan arvoisa poika! Mutta, mordioux, se onkin politiikkaa… hän ihan yksinkertaisesti aikoo toimittaa minut Bastiljiin."
"Minkätähden?" huudahti Raoul aivan kauhuissaan kuulemastansa.
"Sen johdosta, mitä hänelle eräänä päivänä haastoin Bloisissa… kiivailin silloin, ja hän muistaa sen."