"Tunti rahain nostamiseen tai oikeastaan epäyksen saamiseen herra Fouquetilta; toinen samaisten rahojen perimiseen herra Colbertilta sekä hänen kysymystensä ja irvistystensä vastaanottamiseen; kolmas aseitteni ja vaatekertaani katsastukseen ja saappaitteni rasvauttamiseen. Vieläkin jää kaksi tuntia Mordioux, kuinka rikas olenkaan!"
Ja sitä sanoessaan d'Artagnan tunsi outoa ilahdusta, nuoruuden hurmaa, joka menneisyyden ihanain ja onnellisten vuosien tuulahduksena nousi hänelle huumaavana päähän. "Näiksi kahdeksi tunniksi", jatkoi muskettisoturi, "menenkin nostamaan ensimmäisen neljännesvuokrani Pyhän neitsyen kuvasta. Se virkistää. Kolmesataaseitsemänkymmentäviisi livreä! Voi pahus, onpa se hämmästyttävää! Jos köyhä saisi ainoasta livrestään kaksitoista denieriä kasvuksi, niin se olisi oikeutta, oivallista; mutta hänen täytyy pitää se hedelmättömänä taskussaan. Rikas sitävastoin korjaa satoa rahoistaan, joita hänen ei tarvitse käyttää… Tässäkin nyt saan kolmesataaseitsemänkymmentäviisi livreä kuin taivaasta pudonneina. Minä siis menen Pyhän Neitsyen kuvaan ja tyhjennän vuokralaiseni kanssa lasillisen espanjalaista viiniä, jota hän ei voi olla minulle tarjoamatta. Mutta järjestys kaikessa, d'Artagnan, järjestys olla pitää! Järjestetäänpä nyt aika täsmällisiin vuoroihin: 1. Atos. 2. Pyhän Neitsyen kuva. 3. Herra Fouquet. 4. Herra Colbert. 5. Illallinen. 6. Vaatteet, saappaat, hevoset, matkareppu. 7. Ja viimeiseksi. Uni."
Tämän järjestelyn mukaisesti d'Artagnan lähti suoraa päätä kreivi de la Fèren luo, jolle hän vaatimattomasti ja teeskentelemättömästi kertoi osan uudesta myötäkäymisestään.
Atos oli eilispäivästä asti ollut väkisinkin jonkun verran levoton d'Artagnanin käynnistä kuninkaan luona, mutta pari sanaa riitti selittämään kaikki. Hän neuvoi ystäväänsä säästämään itseään ja varovasti tarjoutui saattamaan häntä siinä tapauksessa, että se kävi päinsä.
"Mutta, rakas ystävä", virkkoi d'Artagnan, "enhän minä mihinkään matkusta."
"Mitä! Tulet sanomaan jäähyväisiä etkä lähde minnekään?"
"Ka, kyllähän, kyllähän", vastasi d'Artagnan hiukan punastuen, "pistäydyn katsomassa maatilaa ostaakseni."
"Se muuttaa asian. Siinä tapauksessa sovitan neuvoni toisin. Sen sijaan, että sanoisin: 'älä anna surmata itseäsi', sanonkin: 'älä anna puijata itseäsi'."
"Minä ilmoitan sinulle, veikkonen, jos joku tila on erityisesti mieleiseni; silloin saanen käyttää hyväkseni sinun asiantuntemustasi."
"Kyllä, kyllä", suostui Atos hienotuntoisena ehkäisten hymyänsä pääsemästä näkyviin.