Tuomitut oli riistetty vartijainsa käsistä, ja noita onnettomia laahattiin nyt Pyhän Neitsyen kuvan krouviin päin. Heihin käsiksi hyökänneet huusivat: "Eläköön Colbert!" Kansa epäröi; se ei tiennyt, pitikö estellä kaupunginvartiota vai tämän ahdistajia, kunnes Colbertin karjujat alkoivat selittää kantaansa toisilla huudoilla: "Ei tarvita nuoraa! Alas hirsipuu! tuleen, tuleen! Polttakaamme varkaat! roviolle kiristäjät!"
Tämä vankkojen kurkkujen julistama ohjelma herätti valtavaa mieltymystä. Väestö oli tullut vain katsomaan tuomion täytäntöönpanoa, mutta nyt sille tarjoutuikin tilaisuus olla itse siinä osallisena, ja parempaa ei katurahvas pyytänytkään. Se lyöttäysikin heti vartion hätyyttäjien puolelle ja kiljui vähemmistön mukana, josta täten tuli koko yleisön suuri enemmistö: "Niin, niin, roviolle varkaat! Eläköön Colbert!"
"Mordioux!" huudahti d'Artagnan; "tästä näkyy tulevan vakava juttu!"
Toinen lieden luona hyörineistä miehistä lähestyi ikkunaa, palava kekäle kädessään.
"Kas, kas", virkahti hän, "tulee jo kiire!" Sitten hän kääntyi toveriinsa ja sanoi: "Tuo on merkki!"
Ja hän asetti roihuavan kekäleensä äkkiä seinälaudoitusta vasten. Pyhän Neitsyen kuvan krouvirakennus oli vanhuuttaan kuiva, ja tuli pääsi heti vauhtiin.
Sekunnissa alkavat ohuet sisustuslaudat rätistä, ja räiskyvä liekki kohoaa korkealle. Murhapolttajien huutoihin vastaa mieletön ulvonta ulkoa.
D'Artagnan on katsellut torille eikä tiedä kolttosesta mitään, ennenkuin tuntee yhtaikaa savun ja kuumuuden.
"Hohhoi!" huudahtaa hän kääntyen; "onko tuli irti? Mitä hornaa!
Oletteko te järjiltänne vai raivopäitä, hyvät ihmiset?"
Miehet katselevat häntä hämmästyneinä.