"Dame", selitti d'Artagnan mitä luonnollisimmalla äänellä, "minähän tulin huomauttaneeksi tästä vain senvuoksi, että herra Fouquetin nimi on täällä kaikkien huulilla. Koko tasangon täällä omistaa herra Fouquet; ne suolapadot, jotka aion ostaa, kuuluvat herra Fouquetille, saari, jolla Portos on ruvennut topografiksi, on Fouquetin omaisuutta, hänen on linnakin, hänen kaapparialukset. En siis ollenkaan ihmettelisi, jos sinäkin kuuluisit tai oikeammin hiippakuntasi kuuluisi Fouquetin läänitysherruuteen. Hän on eri valtias kuin kuningas, siinä kaikki, mutta aivan yhä mahtava kuin kuningas."
"Minä en, Jumalan kiitos, ole mitenkään alistettu läänitysvaltaan, hyvä ystävä", vastasi Aramis, joka oli keskustelun aikana tarkkaillut d'Artagnanin jokaista elettä ja Portoksen silmänräpäytyksiäkin. Mutta d'Artagnan oli rauhallinen ja Portos järkkymätön. Taitavasti annettuja iskuja väisteli taitava vastustaja, eikä ainoakaan osunut. Kumpainenkin alkoi väsyä tällaiseen voimien mittelyyn, ja koko seurue kuuli hyvillä mielin ilmoituksen, että illallispöytä oli katettu.
Ateria muutti keskustelun suunnan. He olivat sitäpaitsi oivaltaneet, että molemminpuolinen valpas puolustuskanta esti kumpaakin kiistapuolta saamasta tietoonsa sen enempää.
Portos ei ollut tuosta kaikesta käsittänyt mitään. Hän oli pysynyt
järkkymättömänä, syystä että Aramis oli antanut hänelle merkin.
Illallinen oli siis hänelle ainoastaan ruokavuoro. Mutta siinä olikin
Portokselle kylliksi.
Ateria siis sujui mitä parhaiten. D'Artagnan oli säihkyvän hilpeällä tuulella. Aramiin säveä herttaisuus ilmeni mitä viehättävimpänä. Portos söi kuin muinainen Pelops.
Juteltiin sodasta ja raha-asioista, kaunotieteistä ja rakkaudesta. Aramis näytteli tietämättömyyttä, milloin d'Artagnan vain yritti virkkaa jonkun sanasen politiikasta. Tämä pitkä ihmetyksien sarja lisäsi d'Artagnanin epäilyksiä, niinkuin hänen herkeämätön epäluuloisuutensa vahvisti samoja tunteita Aramiksessa. Lopulta d'Artagnan tahallaan lausui Colbertin nimen. Hän oli säästänyt tämän iskun viimeiseksi.
"Mikä se Colbert on?" kysyi piispa.
Oh, tämä on jo liikaa! — ajatteli d'Artagnan. — Olkaamme varuillamme, mordioux, visusti varuillamme!
Ja hän antoi Colbertista kaikki tiedot, mitä Aramis saattoi haluta. Aterioimista tai oikeammin d'Artagnanin ja Aramiksen keskustelua jatkui kello yhteen asti aamulla. Tasan kello kymmenen oli Portos nukahtanut tuolilleen ja kuorsasi kuin urut; kahdentoista aikaan hänet herätettiin ja lähetettiin vuoteeseen.
"Hm", murahti hän, "taisin hieman torkahtaa; keskustelunne oli kuitenkin kovasti mielenkiintoista."